Suomen odotettavissa oleva liittyminen läntisen puolustusliiton jäseneksi ei voine olla vaikuttamatta puolueiden kannatukseen tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Muutos kannatusjakaumassa lienee merkittävä, vaikka se ei tietenkään ole likimainkaan yhtä suuri kuin muutos suomalaisten suhtautumisessa Nato-jäsenyyteen.
Suomalaisten elämä selvästi ja kiistatta osana länttä on väistämättä erilaista kuin se elämä, mihin vähitellen vajaan 50 viime vuoden kuluessa Suomessa hivuttauduttiin. Nyt otettava askel ei ole lyhyt, vaikka Suomi on jo pitkään ollut osa Euroopan unionia ja Naton kumppani.
Jatkossa elämämme kehys on joka tapauksessa monilta lähtökohdiltaan aivan erilainen tai jopa päinvastainen kuin se oli niinä 30 vuotena sotien jälkeen, jolloin maata johdettiin itänaapurin hyväksynnällä. Läpi vuosisatojen naapurikansansa alistaneiden venäläisten näkökulmasta nöyrä ja pakkopaidan kaltaisesti Neuvostoliittoon sidottu Suomi oli hyvä naapuri eli hyödyllinen kauppakumppani, sotilaallinen ja henkinen puskuri ja näyteikkuna.
Tosin melkoiselta osin muutokset puolueiden kannatusjakaumassa ovat jo tapahtuneet. Osin Venäjä-suhteiden varassa maata pitkään hallinnut Maalaisliitto eli nykyinen Keskusta on supistunut kannatukseltaan puoleen entisestään. SKDL:n jälkeläinen Vasemmistoliitto ei sekään unelmoi enää pitkälti yli 20 prosentin kannatusosuudesta. SDP:n kannatus oli viime kuntavaaleissa historiallisen vähäistä ja eduskuntavaaleissa puolueen historian toiseksi vähäisintä.
Yksinkertaista siirtyminen uuteen todellisuuteen ei ole edes silloin, kun puolue johtaa maata. Tiukassa tilanteessa pääministeri ja puoluejohtaja Sanna Marin on halunnut katsoa eteenpäin. Puolustusliiton ulkopuolella jatkaminen tarkoittaisi sellaista askelta taakse vuosikymmenten takaiseen aikaan, että se ei olisi suomalaisten enemmistön mielestä mahdollista.
Iäkkään kannattajakunnan hallitsemassa puolueessa nopeat muutokset eivät silti ole helppoja. Sitä, mikä 1980-luvulla syntyneen pääministerin mielestä on ainut vaihtoehto, ei ole kaikkien ylioppilastalon valtausta ja punamulta-aikoja muistelevien mielestä helppo noin vain nielaista.
Niinpä ei ole syytä ihmetellä Sanna Marinin puoluevaltuustossa taannoin pitämän puheen kiinnittymista ulkoisilta piirteiltään vanhoihin tapoihin ja sosialismin tunnusmerkkeihin. Kun puoluejohtaja totesi kokousväelle seitsemännenen kerran: – Hyvät toverit, lopetin laskemisen. Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssoninkin puheenparsi vastaavassa kokouksessa oli jokusta viikkoa aiemmin tyystin toisenlaista.
Selvää lienee, että jatkossa Venäjä-suhteilla ja Venäjän ohjaamana ei enää Suomea hallittane. Kauppaa päättävistä asemista käytäessä ei ohjausta otettane enää sotaisista diktatuureista, joissa sana rauha kuuluu vain propagandaan.
Suomen siirtyminen kiistatta läntiseksi demokratiaksi on niin erilainen haaste eri puolueille, että se ei voine olla vaikuttamatta niiden kannatusosuuksiin. Niinpä kevään aikana tapahtuneet muutokset kannatusosuuksissa tuskin palautuvat ennalleen, vaikka niinkin on ahkeraan arvioitu.
Eikä muutos koske yksin Suomea. Ruotsissa odotettavissa oleva muutos ei ole yhtä suuri kuin Suomessa, mutta ilman muutosta Ruotsissakaan tuskin edetään sotilaallisesti länteen sitoutuneeksi maaksi.
Ulkoinen todellisuus muovaa puolueiden kannatusta. Jo valmiiksi uuden todellisuuden mukaisilla linjoilla oleville puolueille uuteen todellisuuteen mukautuminen on aina helpointa. Vaikeinta se on vahvimmin Neuvostoliiton perilliseen eli Putinin Venäjään kiinnittyneille ja varsinkin niille puolueille, joiden yhtenäisyyttä väistämätön muutos kovimmin koettelee.
