Alkoholisti kuolee keskimäärin 48-vuotiaana. Se ei liene yllätys monelle, mutta moniko tietää, että alkoholisti ja viinan suurkuluttaja eivät ole mitenkään sama asia.
Alkoholisti ja kuoleman rajalta runsaat viisi vuotta sitten selvinnyt kirjailija Kalle Lähde toteaa, että alkoholistin pullo on pöydän alla. Suurkuluttajalla pullo on pöydällä. Suurkuluttaja kehuu juomisellaan. Alkoholisti tosiasiassa häpeää juomistaan.
Ero suurkuluttajan ja alkoholistin välillä on päihdeterapeuttina toimivan Lähteen mukaan ilmeinen monella tapaa muutoinkin. Suurkuluttaja aidosti hallitsee juomistaan mutta alkoholisti ei, vaikka kykenisi olemaan ajoittain juomattakin.
Lähde ottaa esimerkiksi häät, jossa paljon alkoholia käyttävä luulee aluksi voivansa juoda tahtonsa mukaan. Kun muutaman paukun jälkeen selviää, että onkin ajettava itse kotiin, kykenee suurkuluttaja lopettamaan juomisensa siihen ja olemaan sen jälkeen tavallinen, sosiaalinen häävieras.
Mikäli sama käy alkoholistille, hän joko jatkaa juomista ja toteaa kotiin ajettavan pitkänkin matkan takaa taksilla tai sitten hän lopettaa juomisen ja on äärimmäisen hankala ihminen siihen asti, että hän voi jälleen juoda.
Tätä pahaa oloa ja ahdistusta, joka näkyy muun muassa ärtyneisyytenä ja kiukutteluna selvin päin, kutsutaan kuivahumalaksi. Sairaus hallitsee alkoholistin elämää silloinkin, kun alkoholisti ei juo. Päihderiippuvuus aiheuttaakin paljon pahaa esimerkiksi alkoholistin puolisolle ja lapsille silloinkin, kun alkoholistin keho ei päihdettä saa. Tipaton tammikuu tai selvä joulu eivät tarkoitakaan onnea ja iloa.
Kalle Lähteen kanssa päihderiippuvuudesta kertoo päihderiippuvaisen läheinen Jenna Takatalo. Läheisterapeuttina toimiva Jenna on itse ollut suurkuluttaja mutta ei alkoholisti. Muutamien päivien toistuvista ryyppyputkista huolimatta Jenna kykeni jättämään alkoholin vaikeuksitta huomattuaan odottavansa lasta.
Sairaus ei siis ehtinyt puhjeta, joten juomisesta ei ollut tullut pakonomaista eikä viinasta elämän keskeistä asiaa. Elämässä oli ennen viinanjuonnin lopettamista muutakin kuin alkoholi ja sen juominen. Jenna selvisi, vaikka hänen suvussaan on ollut ja on useita alkoholisteja. Alttius alkoholismiin on siis ilmeinen.
Kemiallinen riippuvuus
Kalle Lähteen mukaan noin kymmenellä prosentilla suomalaisista on geneettinen alttius alkoholismiin. Se on aina ensisijainen syy alkoholismiin. Ensijainen syy ei siis ole kova maailma, epäonnistunut ihmissuhde tai talouden romahtaminen.
Alkoholismille altistavia geenejä on itse asiassa noin 150. Merkitystä on myös sillä, millaisia yhdistelmiä kullakin niistä on.
Kalle Lähde kertoo nähneensä ihmisen, joka alkoholisoitui saman tien juotuaan viinaa yhden kerran. Juominen oli ensimmäisestä kerrasta lähtien rajatonta. Lähteen opiskelukaveri kuoli alkoholiin 25-vuotiaana. Usein alkoholismin viimeiseen vaiheeseen päätyminen vie kuitenkin kymmeniä vuosia.
Alttius alkoholismiin siis vaihtelee niilläkin, jolla siihen on alttiutta. Yhdellä alkoholismin puhkeamiseen vaaditaan enemmän kuin toisella. Ihminen voi olla alkoholisti, vaikka hänen viinanjuontinsa ei ylitä suurkulutuksen rajoja. Lähteen mielestä käytetyn päihteen määrällä ei itse asiassa mitata juuri mitään.
Taustalla on joka tapauksessa ihmisen alttius kemialliseen riippuvuuteen. Juuri siksi alkoholismi on sairaus, ja juuri siksi päihderiippuvuudessa on lopulta kyse samasta asiasta, onpa päihde mikä tahansa.
Pelkkä geeniperimä ei kuitenkaan riitä alkoholismin puhkeamiseen. Aina tarvitaan myös päihde, johon riippuvuus syntyy.
Tämän takia joissakin saman suvun haaroissa alkoholisteja voi olla runsaasti ja toisissa ei. Mikäli esimerkiksi uskonnollinen vakaumus estää viinalle altistumisen, ei alkoholismista ole vaaraa.
Elintärkeätä on Kallen mukaan tajuta myös se, että alkoholismin tunnustaminen sairaudeksi ei vapauta alkoholistia vastuusta. Alkoholistin vastuulla on hoitoon hakeutuminen.
Syöpäsairaskin hakeutuu hoitoon ja pyrkii elämään terveellisesti. Jos hän ei niin tee, on vastuu sairaan ja hänen läheistensä pahoinvoinnista yksin sairaan itsensä.
Ei syöpäsairaskaan hevin totea, että taudille ei voi tehdä mitään, koska kyse on perinnöllisestä sairaudesta. Alttius sairastua on yksi asia ja vastuu sairaudesta parantumisesta toinen.
Läheinen usein mahdollistaja
Alkoholistin elämä romahtaisi monasti vuosia aiemmin kuin se lopulta romahtaa, jos alkoholistilla ei olisi juomisen mahdollistavaa läheistä. Kallella se oli monien suomalaismiesten tapaan vaimo. Vaimo hoiti talouden ja piti kulissit pystyssä.
Läheinen ymmärtää, rakastaa, rahoittaa, valehtelee ja peittelee niin kauan kuin se on mahdollista. Todellisuuden piilotteleminen on mahdollista usein hämmästyttävän pitkään.
Kalle Lähteen ja Jenna Takatalon yksi neuvo onkin se, että mahdollistajaan kannattaa yrittää vaikuttaa. Vasta romahdus johtaa useimmilla hoitoon hakeutumiseen ja tervehtymiseen.
Alkoholismin myöhäisen vaiheen tuntomerkkejä ovat muun muassa vaikeudet töissä ja talouden kanssa, itsetuhoinen juominen, pitkät ryyppyputket, fyysinen rappio ja maantieteellinen pako.
Kalle Lähde kertoo itse kyenneensä ottamaan enää muutaman kymmenen sentin askelia. Hän sanoo ottaneensa lääkkeitä ja viinaa tappaakseen itsensä, koska hän oli tullut tulokseen, että hän ei kykene lopettamaan eikä vähentämään juomistaan. Jo ennen tätä vaihetta hän oli muuttanut vaimonsa kanssa ulkomaille ja kuvitellut ongelmien jäävän Suomeen.
Monelle maantieteellinen pako on esimerkiksi kantakapakan vaihto tai muutto naapurikuntaan. Kuvitelmana on tällöin, että etäisyyden ottaminen hankaliin naapureihin tai muihin alkoholistin asioita tahtomattaankin seuraaviin, tekee elämästä parempaa.
Jo ennen tätä myöhäisvaihetta tulevat syyllisyys, katumus, juomisen selittely, valehtelu, isottelu, viha, lupausten pettäminen, krapularyypyt sekä eristäytyminen perheestä ja ystävistä. Eristäytyminen kertoo osaltaan siitä, että alkoholisti pelkää joutuvansa kohtaamaan alkoholisminsa. Siitä on tullut arka puheenaihe.
Alkoholismin ensimmäiseen vaiheeseen kuuluvat usein sietokyvyn kasvu, juomisen kiirehtiminen, juominen salaa ja se, että juomista ei kerta kaikkiaan kykyne hallitsemaan. Viina ja juominen pyörittävät ajatusmaailmaa.
Itsensä on kohdattava
Kalle Lähde ja Jenna Takatalo toimivat Rymättylässä toimivassa Coronarian hoitolaitoksessa. Perushoitojakso kestää 28 vuorokautta. Hoitoon otetaan päihderiippuvaisia kaikkina arkipäivinä.
Perushoidon jälkeen jatkohoitoon kuuluu viikottainen käynti lähiseudun jatkohoitoryhmässä kerran viikossa 11 kuukauden ajan. Lähimmät ryhmät toimivat Tampereella ja Porissa.
Lääkkeettömässä hoidossa on Kallen mukaan kyse todellisuuden herättelystä. Alkoholistin on nähtävä itsensä peilistä sellaisena kuin hän oikeasti sillä hetkellä on.
– Asioista puhutaan niiden nimillä ja suoraan. Muutoin tavoite eli ajattelun ja käytöksen muuttuminen ei ole mahdollista. Tauti nujerretaan vertaistuella, Kalle Lähde kertoo.
