Suomen suurelta osin nuori, kokematon ja kriisejä näkemätön hallitus sekä liian monet laitoksien ja virastojen seinien sisälle linnoittautuneet terveydenhoidon johtavat viranomaiset on yllätetty housut nilkoissa.
Perjantaina herättiin vihdoin muun muassa aikaistamaan ylioppilastutkinnon reaaliaineiden kokeita. Torstaina annettiin pitkän kiemurtelun päätteeksi – sekä presidentin ohjeistamana ja opposition painostamana – suosituksia kokoontumisrajoituksista.
Ei kai voi olla niin, että päättäjämme olisivat tähän asti uskoneet, että tauti ei tartu kuin iäkkäisiin, ja pitäneet koronaa tavallista ikävämpänä flunssana. Ulkomaiset tiedotusvälineet ovat jatkuvasti kertoneet aivan muuta.
Esimerkiksi Italiasta jo jonkin aikaa kantautuneiden tietojen mukaan joka viides sairastuneista sairastuu vakavasti. Ikä ei ratkaise ainakaan yksinomaan sitä, kenen henki vaarantuu. Tarvitaan hengityskoneita keuhkojen toiminnan lamaantuessa ja monen alan erikoislääkärien yhteistyötä eri sisäelinten toiminnan reistaillessa yhtä aikaa.
Päättäjien tehtävä on tietää ja hankkia tarvittaessa tarvittava tieto. Mielipide-eroja on päätöksiä tehtäessä aina, ja ne on sallittava, mutta tietämättömyyttä ei hevin saa anteeksi.
Torstaista alkaen tehdyt päätökset alkavat vaikuttaa meistä jokaisen arkeen – ja hyvä niin. Yleisötilaisuuksia perutaan. Yhä useampi tuntee jonkun karanteenissa olevan. Minäkin.
Terveydenhoitoalan yrityksen toimitusjohtajana olen linjannut, että karanteenissa olevia ei yrityksessämme oteta vastaan, vaikka he olisivat oireettomia ja vaikka he olisivat karanteenissa oireettoman mutta mahdollisesti taudille altistuneen takia. Tiukkaa linjaa pitämällä ei tarvitse katua.
Hienoa on se, että tähän asti tervetulleeksi toivotettua epidemiaa on alettu aivan tosissaan suitsia. Karanteeniin on asetettu niitäkin epidemia-alueilta tulleita, joilla ei ole oireita.
Liian kauan oli toisin. Vallitsi vanha uskomus, että mikään muualla arkeen kuuluva paha ei koske suomalaisia vaan velloo jossakin kaukana.
Muistan aina sen, kun odotimme vaimoni kanssa lentokentällä Vantaalla poikaamme juniorien maajoukkueleiriltä Espanjasta kymmenkunta vuotta sitten. Olimme huolissamme, koska koneen käyttämällä lentokentällä Espanjassa terroristit olivat juuri räjäyttäneet pommin.
Muut vanhemmat olivat huolettomia. Jopa pankinjohtajaksi edennyt isä totesi ääneen sen, että eivät terroristien pommit suomalaisia tapa.
Minun ja vaimoni arvostus pankinjohtajia kohtaan romahti kerralla.
Lopuksi vielä yksi yleisen toppuuttelulinjan vastainen ajatus. Moni on julistanut, että ruokaa ei pidä hamstrata. Minusta kunnon kotivara on kuitenkin tarpeen juuri nyt.
Mitä tekee koronaan sairastunut karanteeniin asetettu tai hänen perheenjäsenensä, jos kaapit ovat tyhjiä? Toisilla on toki sukulaisia apuna, mutta niin ei ole kaikilla.
Asuttuani vuosikymmeniä sitten yksin suuressa kaupungissa ja sairastuttuani niin, että en päässyt sängystä moneen päivään, olen vakuuttunut siitä, että kotona on hyvä olla edes suklaata, jos ei muuta.