Lähdin eilen lauantaina töistä tavallista aiemmin. Ei ollut vielä edes pimeää. Ajoin Sastamalassa Lapinmäenkatua Puistokadun eli keskustan pääkadun risteykseen ja näin torin puolelta tulevan ajoneuvon yli 50 metrin päässä, joten käännyin oikealle päästäkseni ruokakauppaan. Päästyäni Puistokadulle tajusin peileistä takaani tultavan todella lujaa, siis sellaista vauhtia, johon ei kaupungin keskustassa osaa varautua. Takaa tullut traktorimönkijä ajoi lähelle autoni takapuskuria joten väistin oikealle. Päästän näet kaikki halukkaat mielelläni ohitseni. Eipä mönkijä kuitenkaan mennyt ohi.
Ajoin sen kaupan pihaan, missä nuoriso häiriköi aika ajoin. Huomasin mönkijän tulevan perässäni ja ajavan nuorten itselleen valtaamalle alueelle. Pysäköin oman menopelini pääoven eteen ja menin katsomaan vihreän mönkijan rekisteritunnuksen. Yläkoulussa ja lukiossa Tampereella opettaneena, kohtuullisen isokokoisena ja monenlaista urheilua aikanaan hanskoilla ja ilman harrastaneena en näet suuremmin osaa tavallisia nuoria vieläkään pelätä.
Koska ajokin rekisteritunnusta ei ollut etupäässä, kiersin ajokin taakse. Mönkijän vierellä ollut poika ärtyi tästä ja paljastui samalla mönkijän kuljettajaksi. Hänen mukaansa olin kiilannut sivukadulta hänen eteensä. Kerroin perin yllättyneenä, että olen tottunut siihen, että ainakin valoisan aikaan nopeudet ylittävät keskustassa sallitun enintään 50 prosenttia.
Kerroin lisäksi kysyttäessä olevani asiasta yhteydessä valtion virastotalossa työskenteleviin – vaikka hyvin toki tiedän, että ei yhteydenottoni sen pidemmälle johda. Jatkoin matkaani kauppaan. Hedelmiä ostaessani huomasin kolmen pojan matkaavan autoni luokse, joten kävelin lähemmäs kaupan lasiovia nähdäkseni, mitä oikein oli tapahtumassa. Huomattuaan minut pojat palasivat takaisin nuorisokulmaan.
Innostuin ostamaan kaupasta ruokaa enemmänkin, joten aikaa kului puolisen tuntia, ennen kuin pääsin kotimatkalle. Koska olen ajanut takavuosina yli 100000 kilometriä vuodessa, seuraan auton peilejä tarkoin. Niinpä tajusin mönkijän ilmestyneen perääni liikennevaloissa vihreätä odottaessani.
Käännyin vasemmalle, sitten oikealle ja uudestaan oikealle Tampereentielle. Mönkijä seurasi perässäni. Päätin ajaa kotiini turhia kiertelemättä, koska väistelemään alkava saa väistellä loputtomasti. Niinpä päädyimme peräkanaa päättyvälle kujalle illan jo hämärryttyä.
Hurautin pihaan, nousin autosta, kävelin takaisin kujalle ja ajattelin mennä kysymään, mitä minulta nyt haluttaisiin. Olinkohan taas osunut väärälle kadulle väärään aikaan ja ajanut liiaksi rajoitusten mukaan. Mönkijän kuljettaja peruutti kujan alkuun. Heilutin käteeni jäänyttä lyhyttä, muovista lumiharjaa. Hämärässä ei enää nähnyt, montako ihmisen alkua ohjaamossa oli.
Päätin siis soittaa hälytyskeskukseen, sillä en halua tuollaisia ihmisiä pyörimään kotimme nurkkiin lauantai-iltana. Huomattuaan, että soitan, mönkijän kuljettaja lähti uudelleen liikkeelle ja ajoi pois paikalta. Sain siis kertoa hälytyskeskuksen päivystäjälle, että tilanne näyttää juuri lauenneen. Sovimmekin hälytyskeskuksen päivystäjän kanssa, että soitan uudelleen, mikäli kyseinen mönkijä palaa.
Jos kyseinen poika on halukas tai hänen vanhempansa ovat halukkaita keskustelemaan tapahtuneesta niin kuin useimmilla aikuisilla ihmisillä on tapana, minut saa kiinni numerosta 040-9609600. Tuonkaltainen toiminta voi näet kääntyä pahasti omaksi tappioksi – ennemmin tai myöhemmin.
