Kesäsoittajat tuovat musiikin seurakunnan kesätilaisuuksiin
Sastamalan seurakunta on poikkeus seurakuntien joukossa. Seurakunta palkkasi jo kolmatta kesää peräjälkeen nuoria soittajia kesämuusikoiksi. Vastaavaa ei muualla juurikaan ole...
Sastamalan seurakunta on poikkeus seurakuntien joukossa. Seurakunta palkkasi jo kolmatta kesää peräjälkeen nuoria soittajia kesämuusikoiksi. Vastaavaa ei muualla juurikaan ole...
Sastamalan seurakunnan kirkkoherran vaalissa tuomiokapituli on asettanut ensimmäiselle vaalisijalle Martinus-säätiön toiminnanjohtajan Mika Nokelaisen. Nokelaisen vaalinäyte annetaan ensimmäinen syyskuuta. Toiselle vaalisijalle...
64 kertomusta uskon koskettamisesta muodostavat kirjan, joka julkaistaan juhannuksen jälkeisenä torstaina Sastamalassa. Idea kirjasta on kirkkoherra Ari Paavilaisen. Kirjan kustantaa...
Sastamalan seurakunnan seurakuntapastori Auli Airas-Laitila jää eläkkeelle syyskuun alussa ja Mouhijärven entinen kirkkoherra, kappalainen Lasse Hautala ensi vuoden alussa. Kun...
Hyväntuulinen nainen kävelee ahkerasti Vammalan kaduilla kyynärsauvojen kanssa. Aika ajoin hän ottaa valokuvia. Moni saattaa ajatella hänen työskennelleen koko ikänsä...
Kirkollisvaalien ääniharava ja kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pirkko Esko myöntää, että hän toivoi historian ensimmäistä naisehdokasta paikalliseen kirkkoherran virkaan. Kaikki kolme ehdokasta...
Evankelisluterilaisilla seurakunnilla ei ole varaa pitää yllä niin suurta määrää kiinteistöjä, mitä seurakuntien omistuksessa nykyisin on. Tämän seurauksena kirkkojen käytön...
Sastamalan seurakunnan kirkkoherraksi ovat hakeneet maavoimien kenttärovasti Vesa Aurén Haminasta, martinus-säätiön toiminnanjohtaja Mika Nokelainen ja Sastamalan seurakunnan kappalainen Jouni Pihlajamaa. Kenttärovasti on palvelusarvo...
Toimittajan kallo lienee lähes umpiluuta. Muutoin ei liene selitettävissä se, miten monet asiat kalloa kaivertavat. Myöntää täytyy, että en mitenkään...
Tuomiokapituli on määritellyt Sastamalan seurakunnan tulevalle kirkkoherralle aivan erityiset vaateet. Niistä keskustelua aiheuttaa erityisesti kolmas erityistarve. Sen mukaan valittavalla kirkkoherralla...
Puheenaiheet on lukijalle ja katsojalle maksuton paikallinen laatumedia, joka noudattaa hyvää journalistista tapaa. Toiminta rahoitetaan ilmoitustuotoin. Puheenaiheet tarjoaa puhuttavia uutisia ja mielenkiintoista ajanvietettä erilaisille ihmisille elämän eri aloilta. Puheenaiheet löydät osoitteesta puheenaiheet.fi. Nopeimmin toimittajan tavoitat numerosta 040 960 9600. Toimituksen ja konttorin osoite on Puistokatu 19, 38200 Sastamala.
© 2018 Puheenaiheet.fi. Kaikki oikeudet pidätetään.