Menneitten vuosikymmenten hiihdon mahtiseura Vammalan seudun Voima on saanut kovan ladun suksiensa alle. Siltä on hyvä ponnistaa, sillä innostuneita valmentajia ja ohjaajia on riittämiin, kisoissa käy aktiivisesti parikymmentä hiihtäjää ja hiihtokoulussa on lapsia enemmän kuin miesmuistiin.
6–12-vuotiaiden hiihtäjien ryhmää valmentavan Marja Lampilan mielestä parasta on kuitenkin se, että lapsilla on oikeasti kivaa. Yhteisharjoituksiin ja hiihtokouluun tullaan torstai-iltaisin Vinkin laduille mielellään.
Mukaan lähteminenkään ei ole vaikeata, kunhan saa itselleen ja suksilleen kyydin Vinkkiin. Ensimmäisellä kerralla voi Marjan mielestä hyvin tulla vaikkapa vain katsomaan. Ottamalla etukäteen yhteyttä valmentajat ja ohjaajat huomaavat toki uuden ujonkin tulokkaan heti. Yhteystiedot ovat seuran verkkosivuilla.
Suksien kuntoon laittamistakaan ei pidä pelätä. Pikavoiteet ovat käyttökelpoisia. Lisäksi urheilutarvikeliikkeessä neuvotaan asiantuntevasti ja paikan päällä saa aina apua asiat jo taitavilta. Voitelutaitojen puutteesta harrastus ei jää kiinni.
Mikäli hiihtäminen on tulokkaalle vieras laji, on hyvä aloittaa hiihtokoulussa. Siellä opetetaan perustaitojen perusteet sauvoitta hiihtämisestä kääntymiseen ja kaatumiseen.
Se, onko oikea aloituspaikka hiihtokoulu vai hiihtäjien samaan aikaan kokoontuva ryhmä, ei ole kiinni hiihtäjän iästä vaan taidoista. Jo kuusivuotias voi käydä hiihtokisoissa ja harjoitella mitä moninaisimpia tekniikoita, kunhan perustaidot ovat hallussa.
Yhä useampi vanhempi ei hiihdä
Hiihdon suosio ei ole ollut enää vuosikymmeniin yhtä vankkumaton kuin se oli Veikko Hakulisen, Eero Mäntyrannan ja Siiri Rantasen aikaan. Hiihto ei monille ole luonnollinen liikkumismuoto. Ei hiihdetä päivittäin kouluun, eivätkä kaikkien lasten vanhemmat osaa juurikaan hiihtää.
Hiihtojaoston puheenjohtaja Teemu Lampila sanoo vanhempien hiihtämättömyyden näkyvän siinä, miten helposti lapsi tuodaan hiihtokouluun. Jo välineiden hankkiminen voi olla kynnys, kun oma osaaminen on vähäistä.
Huonoiksi hiihtäjiksi itsensä kokevienkaan vanhempien ei kuitenkaan tarvitse pelätä tuoda lapsiaan oppiin. Ohjaajat huolehtivat opettamisesta, ja urheiluvälinekaupassa neuvotaan välineiden hankinnassa. Lapset oppivat perustaidot nopeasti ja tekevät jälleen kerran todeksi pojasta polvi paranee -sananlaskun.
– Kun lapsi hiihtää, on vanhemman uskaltauduttava ulos. Lisäksi lapsi ei pysty itse huolehtimaan välineistään, Teemu Lampila kuvaa hiihtoharrastuksen todellisia kynnyskysymyksiä.
Liikuttava ja kilpaileva seura
Vielä hiihtäjäryhmässäkin seura tarjoaa ennen muuta mahdollisuutta harrastaa hauskaa asiaa. Harjoituksissa ei mennä hampaat irvessä. Yhteisharjoituksen on vähintäänkin päätyttävä hauskanpitoon.
Toisaalta tavoitteena on kuitenkin viedä lajia eteenpäin ja antaa kehittymismahdollisuus niille, jotka haluavat kehittyä ja menestyä.
– Tavoite on olla myös kilpaurheileva seura. Sen perusta on kuitenkin se, että kyseessä on liikuttava seura, Teemu Lampila toteaa.
Hän kehuu tilannetta juuri nyt erinomaiseksi. Hiihdosta on sekä kysyntää että tarjontaa. Ilman pyyteetöntä työtä tekeviä ohjaajia ja lapsiaan harjoituksiin tuovia vanhempia homma ei toimisi.
Voiman hiihtäjät menestyvät
Vammalan seudun Voiman hiihtäjät menestyvät edelleen varsin hyvin, vaikka joukko ei ole suuren suuri. Seura on kahtena viime vuonna ollut Satakunnan junnucupissa toinen, ja 15-vuotiaiden tyttöjen ryhmä koostuu neljästä tytöstä, jotka ovat kansallista kärkeä tai sen tuntumassa.
Teemu Lampila sanoo seuran menestyvän hyvin, mikäli menestyksen suhteuttaa paikkakunnan asukaslukuun. Hopeasomman loppukilpailussa ei aina tarvitse ottaa huomioon edes asukaslukua, kun vertailee Pirkanmaalla toimivien seurojen menestystä.
– Vammalan seudun Voima on Satakunnan piirin tilastoissa edelleen menestyvä seura. Perustyö on ilmeisesti tehty oikein, jaoston puheenjohtaja arvioi ja on tyytyväinen siihen, että seura on kyennyt panostamaan 15-vuotiaiden tyttöjen valmennukseen.
Vaikka Voima on ilman muuta kasvattajaseura, josta monet siirtyvät menestyksen myötä isompiin seuroihin ja parempiin olosuhteisiin, on Voimassakin mahdollista harrastaa yli lukioiän. Tänä talvena Sami Nikkilän valmentamasta 15-vuotiaiden ryhmästä parhaiten on menestynyt Jessica Junkkala.
Vinkin ja Jämin ladut tuttuja
Vaikka hiihtäminen on harrastuksena hauska, ei menestykseen tähtäävä urheilija voi luottaa muuhun kuin kovaan työhön. Lajia, jossa kestävyys yhdistyy tekniikkaan, on harjoiteltava riittävästi.
Marja Lampilan mielestä junioreiden kilparyhmälle sopiva viikkorytmi koostuu viidestä harjoituspäivästä ja kahdesta lepopäivästä. Eikä se, että harjoituksissa on hauskaa, tarkoita sitä, että harjoituksissa ei harjoiteltaisi kovaa.
Lisäksi oppimisen riemu tekee uusien tekniikoiden oppimisesta paitsi haastavaa myös kiinnostavaa, mikäli asioita opitaan mitä erilaisimmissa harjoituksissa ja hyvässä porukassa.
Voima hyödyntää tehokkaasti kaupungin tykkilumelle perustamaa ja hyvin hoidettavaa Vinkin yhden kilometrin latua. Se on junioreille Marja Lampilan mukaan riittävän haastava, kunhan valmentaja haluaa hyödyntää sitä monipuolisesti.
Kisoissa on toki haasteellisempia latuja, mutta tolpat ja tötteröt tekevät Vinkin kilometrin ladustakin kovasti taitoja vaativan.
Koska Vinkin latu saadaan monesti kuntoon vasta melko myöhään, harjoittelevat Voiman hiihtäjät syksyllä paljon Jämin hiihtoputkessa. Kesällä hiihtäjät vaeltavat metsissä ja hiihtävät rullasuksilla Kataran suoran kevyen liikenteen väylällä.
Tänä talvena viimeiset seuran omat sarjahiihdot ovat Vinkissä ensi kuun 19. päivä. Ne ovat samalla myös seuran mestaruushiihdot. Kilparyhmä kiertää kisoissa huomattavasti pidempään. Usein viimeiset kisät käydään huhtikuun alussa.
