Suurin muutos koulussa kuluneina kolmena vuosikymmenä on kasvojen muuttuminen vakaviksi. Näin totesi taannoin pitkään yläkoulussa opettanut kaverini. Ilmeisen pohdittu kannanotto.
Pohdimme, mikä kaikki tuohon muutokseen voi olla syynä. Yksi nuorten kanssa arkensa viettävän perusväite on, että lapset ja nuoret saavat useimmat asiat pureskelemattomina suoraan sosiaalisesta mediasta tai muutoin lähteistä, joissa osa väitteistä on totta, osa valhetta ja osa jotakin siltä väliltä.
Aiemmin oman elämänpiirin ulkopuolelta tullut tieto oli ainakin jossain määrin pureskeltua eli toimitettua ja se oli selkeästi määriteltävissä joko todeksi tai viihteeksi. Tarkoituksellista valhetta levitettiin vähän tai ei lainkaan.
Opettajaystäväni mukaan kovin monet nuorista ovat hämillään: he eivät tiedä enää elämänsä perusteita. Kyse ei siis olekaan yksinomaan valemedioista vaan koko tiedonvälityksen perustan murenemisesta.
Mikäli olisi vain yhtäältä valemedioita ja toisaalta perinteiseen tapaan totuuteen luottavia medioita, olisi tilanne melko helppo. Mustan ja valkoisen välille on kuitenkin muodostunut harmaa massa, joka kasvaa ja kasvaa.
Samastakin asiasta on lähes aina saatavissa aivan erilaisia totuuksia, joiden vakuuksina on erilaisia tutkimustuloksia. Vaikka näille leikkitutkimuksille on naurettu jo vuosia television viihdeohjelmissa, on monien vaikea niitä tunnistaa.
x x x
Eikä ongelma näytä koskevan vain lapsia ja nuoria tai niitä aikuisia, jotka eivät itse ole koskaan tehneet tutkimuksia. Näitä leikkitutkimuksia teetetään jopa verovaroin. Teettäjät ovat silloin maistereita eli ihmisiä, joiden pitäisi tunnistaa aidon tutkimuksen perusteet. Onhan heidät koulutettu tutkijoiksi.
Kun verovaroin teetetään tutkimus, joka ei voi tuottaa sellaista tietoa kuin siltä odotetaan, on tilanne vaikea. Tuotetaanko tällaisia pikku kyselyjä tarkoituksella, jotta niillä voitaisiin ohjata päättäjiä tiettyyn suuntaan, vai eikö todella ymmärretä sitä, miten edes likimain varmaa tietoa on tuotettava? Kumpikin vaihtoehto on pelottava.
Soitin taannoin tutkimislaitoksen johtajalle, joka naureskeli pienellä rahalla nopeasti tuotettavia niin sanottuja tutkimuksia, joissa tulokset perustuvat siihen, että asiasta kiinnostuneet vastaavat verkossa jotakin.
Tällä tavalla ei saada kaikkien kannan kertovaa otosta, joka kuvaisi rehellisesti sitä joukkoa, jota selvitettävä asia koskee. Tulos voi olla enintään keskustelun avaus. Johtaja naurahtikin, että mikäli luotettavaa tietoa haluttaisiin, teetettäisiin aivan toisenlaisia tutkimuksia. Ne tosin myös maksaisivat aivan eri lailla kuin leikkitutkimukset.
x x x
Tässä työssä törmää usein siihen, että eri ihmisten totuudet ovat erilaisia ja samankin ihmisen totuus vaihtelee sen mukaan, kenelle se kerrotaan. Sanasta sanaan kirjoitetut muistiinpanot halutaan muuttaa muuksi.
Hurjimpia haastateltavia ovat silti ne, jotka sekoittavat ilmoituksen ja toimituksellisen jutun. Ilmoitukseen ilmoittaja saa juuri sen, minkä haluaa, mutta esimerkiksi uutisessa niin ei ole. Toimittaja harkitsee, mikä on totta, mikä on lukijoille tärkeää ja miten se saadaan kerrottua niin, että tekstin sisältö avautuu mahdollisimman monille.
Juuri siksi jutun päällä on sen kirjoittajan nimi. Kirjoittaja vastaa nimellään ja kunniallaan siitä, että kirjoittaja pyrkii tosissaan totuuteen. Mikäli toimittaja tulee harhautetuksi, on se toimittajan häpeä.
Ilmoituksissa vastuu on ilmoittajan niin kauan kuin pysytään lakien asettamissa rajoissa. Mikäli lain rajat ylittyvät, vastaa ilmoituksestakin päätoimittaja.
