Vammalan Nuotiosiskot, Tyrvään Metsäpojat, Karkun Samoojat, Suodenniemen Suonkiertäjät, Kiikan Leiripeikot ja Ikaalisten Korpi-Kotkat järjestivät Lantulassa partiolaisten suuren talvitaitokisan, jossa loskan keskellä kisasi yli 150 partiolaista kuudessa sarjassa. Nuorimmat tehtäviä ratkoneista ovat 12-vuotiaita.
Ison kisan järjestäminen oli tiukka ponnistus, vaikka järjestelyihin osallistui toista sataa talkoolaista. Kisojen valmistelut aloitettiin yli vuosi sitten.
Kilpailunjohtaja, Vammalan Nuotiosiskojen Suvi Valkama ja tulostoimiston päällikkö Jaakko Pirttikoski kiiittelivät apua saadun myös muilta kuin partiolaisilta. Esimerkiksi lunta aurasivat lantulalaiset.
Käytännön valmistelut tehtiin paljolti kisaa edeltäneen viikon aikana. Rasteja metsään ei voitu viedä liian aikaisin, jotta ne eivät katoaisi.
Talkoolaiset saivat tehdä pitkiä päiviä kisojen alla kisan onnistumisen takaamiseksi. Jaakko Pirttikosken mukaan maitohappoa oli jo alkanut hieman kertyä. Kisaa seuraavana päivänä sängyn vetovoiman ennakoitiin olevan melkoinen.
– On hyvä varmistaa, että joku aamulla herättää, Pirttikoski naurahti.
Lantula-talon lähimaasto on erinomaisen sopiva partiotaitokilpailun järjestämiseksi. Hyvät metsäpolut ja alueen rajautuminen teihin helpottivat kilpailun järjestämistä.
Järjestävien lippukuntien jäsenet eivät kilpailuun saaneet osallistua. Näin kukaan ei varmuudella voi hyötyä vahingossa etukäteen tehtävistä saamistaan tiedoista..
Sastamala on partiokaupunki
Hämeen partiopiirissä havahduttiin 2010-luvun alussa väheneviin harrastajamääriin. Piiri muutti toimintatapojaan suunnitelmallisemmiksi ja uudisti partio-ohjelmansa. Panostus muutokseen kannatti.
Hämeen piirin jäsenmäärä on kasvanut muutamassa vuodessa noin 20 prosenttia. Jäseniä on yli 10000.
Pienen tuumailun jälkeen Suvi Valkama ja Jaakko Pirttikoski päätyvät arvioimaan, että Sastamalassa partiolaisia on hivenen vajaa 500. Sastamala seitsemine lippukuntineen on partiokaupunki.
Sastamalassa toimivien lippukuntien yhteistyö ei viikoittaisessa toiminnassa aina näy. Tapahtumia järjestettäessä yhteistyöhön kuitenkin pyritään, koska niin tapahtumat syntyvät helpommin.
Jotkut lippukunnista tekevät yhteistyötä toisia enemmän, mutta tämä on Valkaman ja Pirttikosken mielestä ymmärrettävää. Lippukuntien tilanteet ovat erilaisia. Joissain lippukunnissa vetäjiä on vähän, joten yhteistyöhön ei jää hirveästi voimavaroja.
Sastamalassa toimivat lippukunnat eivät Valkaman ja Pirttikosken näkemyksen mukaan kilpaile samoista jäsenistä. Kaupungin laajuuden takia lippukunnat ovat sijoittuneet erilleen toisistaan.
Vastapainoa nykymaailmalle
Suvi Valkama ja Jaakko Pirttikoski kokevat, että partiosta on muodostunut hyvä vastapaino nykypäivän digitaaliselle maailmalle. Luonnossa on mahdollisuus rauhoittua ja touhuta omilla käsillään. Partiossa opittavia taitoja, kuten ensiapua, suunnistamista tai kierrättämistä, voi käyttää hyödyksi arjen askareissa.
Tärkeätä partiossa on myös sosiaalinen puoli. Partiossa opitaan toimimaan yhdessä ja auttamaan toisia. Yhteenkuuluvuuden tunne on tärkeä osa toimintaa. Pirttikoski toivoo, että yhä useampi vanhempi lähtisi lapsen mukana partioon, jotta partiosta tulisi osa perheen yhteistä aikaa.
Partiossa toimiminen ei ole niin kilpailullista kuin urheiluseuroissa toimiminen, vaan tärkeämpää on oppiminen. Tosin kilpailuhenkisyys on paljolti sidoksissa kunkin omaan persoonaan.
Sen miten vakavissaan partiotaitokisaan lähdetään, on usein pääteltävissä kilpailuvarusteista. Kilpailun vakavimmin ottavat käyttävät kevyitä reppuja, piikkareita ja trikoita. Onpa akkuporakoneitakin saattanut olla mukana, mikäli niitä ei ole erikseen huomattu kieltää. Aina varusteet eivät kuitenkaan ratkaise kisaa.
– Omat lippukuntalaiseni kerran ihmettelivät, miten he pystyivät voittamaan trikoita käyttäneet, Suvi Valkama muistelee huvittuneena.
