Talven ajan Suomessa jatkunut hoivakriisi ei hoivakoti Tupahoivan yrittäjän Auli Härkälän mukaan ratkea yksittäisillä korjaustoimenpiteillä. Asioista on väistämättä puhuttava rehellisesti ja avoimesti. Se on hänen mukaansa edellytys asioiden todelliselle korjaamiselle. Asioihin ratkaisevasti vaikuttavien on esimerkiksi isojen yhtiöiden johdossa oikeasti ymmärrettävä, millaisesta toiminnasta on kyse.
Kun Auli Härkälä vaatii parempaa ymmärtämistä jopa alalla toimivilta, kriisin syy on ilmeisen syvällä.
Jotta asia selkenisi, esittelemme Auli Härkälän ja kiitetyn Tupahoivan tapaa toimia. Se ei rakennu sille, että yrityksen linjaukset ja ratkaisut perustuisivat mahdollisimman tehokkaalle voitontavoittelulle.
Voitontavoittelun maksimoinnin sijaan ensiarvoisen tärkeää on, että kaikki Tupahoivassa työskentelevät voivat nukkua yönsä hyvällä omallatunnolla. Tuvahoivassa ketään ei jätetä loukkaantuneena tuntikausiksi lattialle eikä vanhuksen loukkaantumisen syyksi kerrota neljää erilaista, keskenään ristiriitaista tarinaa.
Perusajatuksena on se, että henkilökunnan voidessa hyvin kaikki voivat hyvin. Työn laatu on parasta mahdollista.
Samalla Tupahoivan tapaan toimia kuuluu monia sellaisia asioita, joiden pitäisi kuulua jokaisen hyvin johdetun yrityksen arkeen. Kyse ei ole vain yhden alan yritysten erityisvaatimuksista.
Paras mahdollinen työpaikka
Auli Härkälä sanoo, että Tupahoivan tavoitteena on tarjota paras mahdollinen työpaikka alaan sitoutuneille ihmisille. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että jokainen saa käyttää perusosaamisensa lisäksi omia vahvuuksiaan.
– Tupahoivaan ei tulla tekemään vain perustyötä. Se ei riitä. Tuvahoiva on väärä paikka myös niille, jotka ovat työpaikallaan vain töissä, Auli Härkälä toteaa ja sanoo, että jokaisen työntekijän on itse mietittävä, mikä on hänen sellainen osaamisalueensa, että siihen voivat muutkin tarpeen tullen turvautua.
– Se on itse mietittävä. Yksi pitää yhdestä työstä ja toinen toisesta. Olen tehnyt vision, mutta tavat, joilla siihen päästään, ovat valinnaisia.
Kukin tusinasta työntekijästä pääsee näin toteuttamaan Tupahoivan visiota tavalla, jossa juuri hän on hyvä. Se jos mikä vahvistaa työmotivaatiota ja lisää työssä jaksamista.
Tämä ei muuta miksikään sitä, että perusasiat on hoidettava ja on ymmärrettävä, että hoivakodissa työskentelevän vastuu on ennen muuta vastuuta hoivakodin asukkaille.
Linjauksia, vastuita ja avoimuutta
Aamuisin jokainen Tupahoivan 16 asukkaasta tarvitsee apua. Sen takia koko henkilökunta keskittyy aamulla yksinomaan asukkaisiin. Niin on yhdessä päätetty.
– Kerran setvin sähköpostejani kello 9. Tein siis väärin, ja minulle huomautettiin siitä. Kun yksi ei huomaa tekevänsä väärin, toinen huomauttaa, Auli Härkälä kertoo ja toteaa jokaisen ohjaavan paitsi omaa työtänsä myös toisten työtä kaikkien tuntemien linjausten mukaiseen suuntaan aina, kun siihen on tarvetta.
Tupahoivassa ei ole yhdelläkään työntekijällä toimenkuvaa. Sellainen rajoittaisi toimintaa arjessa. Sen sijaan vastuita on kullakin ja työvuoroille on määritelty tehtävät. Lisäksi kaikki tuntevat paitsi omat vastuunsa myös muiden vastuut. Ne eivät ole salaisuuksia, vaan ne on yhdessä jaettu ja kirjattu.
Kaiken toiminnan takana on avoimuus. Asioista on keskusteltava. Keskustelevuus on Auli Härkälän mukaan sen verran vaikea asia, että sitä on opeteltava joka päivä.
Jotta keskustelun tärkeys ei unohtuisi, on jopa henkilökunnan vessoissa keskustelun tärkeydestä muistuttavat tekstit, joita ei voi pytyllä istuessaan olla näkemättä. Tämäkin on työntekijän ajatus.
Suoruutta ja rehellisyyttä
Arvojen vastaiseen toimintaan tartutaan Tupahoivassa heti, kun siihen havahdutaan. Silloin korjaamista vaativista asioista ei pääse muodostumaan isoja.
– Meillä on arvomme. Jos niiden mukaan ei toimita, ei ole mitään syytä, miksi en siitä sanoisi.
Auli Härkälän mukaan on äärettömän palkitsevaa, kun huomaa arvojen juurtuneen työyhteisöön. Silloin työyhteisö tukee itseään.
– En voi ymmärtää kertomuksia hoivakotien työvuoroista, joilla ei oikeasti ole tekijää. Miten se on mahdollista?
Auli Härkälän mukaan ainut mielekäs mahdollisuus on pysyä totuudessa. Hän ihmettelee, miten vaikeata pitää olla työskentely työyhteisössä, jossa totuus on suhteellista ja vaihtelee tarpeen tullen.
Hoivakoti on ennen muuta koti
Rehellisyyden ja suoruuden ohella Tupahoivassa muistetaan se, että hoivakoti on asukkaiden koti. Se tarkoittaa monella tapaa perusinhimillistä toimintaa.
– Tunnen ihmiset, jotka Tupahoivassa asuvat. Tunnen myös heidän menneisyytensä. Siihen kaikki perustuu. Miten muuten voisin tehdä tätä työtä? Auli Härkälä kysyy.
Tärkeänä hän pitää myös kodinhoitotyötä. Ruuan valmistaminen ja siivous ovat osa kodin normaalia toimintaa. Niiden ulkoistaminen kertoo siitä, että kokonaisuutta ei ole ymmärretty. Kotiajatus ei ylläkään kaikkeen.
Lisäksi se, että tiukkoja toimenkuvia ei ole, mahdollistaa mielekkään toiminnan. Tarvittaessa emäntä syöttää asukasta, kuten tämän jutun pääkuvassa.
Auli Härkälän mielestä hyvä hoiva tai sen puute ei aina olekaan voimavarakysymys. Asioita voidaan järjestellä ja toteuttaa eri tavoin.
Toki Tupahoivan henkilökunnan on tunnettava myös muistisairaudet, vaikka kyse on kodista, koska kaikki asukkaat sairastavat jotakin muistisairautta. Se ei kuitenkaan muuta hoivakotia ensi sijassa hoitopaikaksi.
Suostuttelu vie paljon aikaa
Perusinhimillisyyteen kuuluu perin tärkeänä osana se, että iäkästä ihmistä ei muistisairaudesta huolimatta pakoteta esimerkiksi pesulle, saunaan tai ulos. Niin toimien ajaudutaan umpikujaan. Kukaan ei voi hyvin.
Auli Härkälän mukaan ainut vaihtoehto on suostuttelu, vaikka muistisairaus vähentää usein ajan kanssa asukkaan yhteistyöhalua. Silloin on oltava ennen muuta kekseliäs, mutta apua on myös kärsivällisyydestä ja ihmistuntemuksesta. Aikaa on oltava. Asiat eivät tapahdu saman tien.
Kaikki eivät välttämättä tunnu ymmärtävän, että muistisairaiden vanhusten kanssa toimittaessa iso osa ajasta kuluu suostutteluun. Asukkaat on saatava haluamaan heille itselleen tärkeitä asioita.
Eikä suostuttelu ole ainut asia, johon tarvitaan aikaa. Siinä, missä yksi saattaa tarvita syömiseen vain muutaman minuutin, saattaa toinen tarvita tunnin. Auli Härkälä sanoo olevan selvää, että hoitohenkilökunnan tehtävä on seurata asukkaiden syömistä ja juomista sekä varmistaa tarvittavan ruuan ja juoman saanti.
– Aikaa kuluu, mutta meidän tehtävämme on valvoa.
Merkitystä hoivakodin toiminnalle on myös sillä, ymmärretäänkö ja sisäistetäänkö hoivakodin olevan vanhuksen viimeinen koti. Kun hoivakodissa hyväksytään se, että asukkaiden rinnalla kuljetaan Tupahoivan tapaan loppuun asti, ei asukkaita voida mieltää jonkinlaisina läpikulkijoina.
Eila Vilponen, ulkoilusta vastaava Hannele Salmi, Paavo Harmaala, Eeva Eerola ja Onerva Sotka viettivät iltapäivää kevätauringon lämmössä.
Iltapäiväkahvilla. Keijo Kantola ja Terttu Sundberg nauttivat hyvästä kahvista, kermavaahdosta, hillosta ja pannukakusta.
