torstai 13. marraskuu 2025
Puheenaiheet.fi
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Kolumnit
  • Videot
  • Yhdistykset
  • Viikkovisa
  • Periaatteemme
  • Yhteystiedot
Puheenaiheet.fi
Etusivu Uutiset
Arkistokuva museon järjestämästä kerhosta. Jonglöörauspalloja tekivät Minella Lehtonen ja Elisa Syrjälä. Tytöt touhusivat Toukolan koulussa Kiikoisissa.

Arkistokuva museon järjestämästä kerhosta. Jonglöörauspalloja tekivät Minella Lehtonen ja Elisa Syrjälä. Tytöt touhusivat Toukolan koulussa Kiikoisissa.

Valtion rahojen puute uhkaa lopettaa kulttuurikerhon kahdeksassa koulussa

Juha-Tapani Kusnetsoff
lokakuu 31, 2018
Aihealueet: Koulu, Kulttuuri, Uutiset, Vapaa-aika
Jaa FacebookissaJaa Twitterissä

Kahdeksalla sastamalalaisella alakoululla pidetään viikoittain kulttuurikerhoa. Vuodesta 2016 pidetyt kerhot uhkaavat kuitenkin loppua tämän lukuvuoden jälkeen, koska pääosin valtion varoin rahoitettujen kerhojen rahoitus on loppumassa.

Kerhojen rahoitus on osa hallituksen kärkihanketta, jonka tavoitteena on parantaa lasten ja nuorten mahdollisuuksia päästä iloitsemaan taiteesta ja kulttuurista. Kerhot järjestävät Sastamalassa yhteistyössä Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi, Sastamalan seudun museo ja Suomen Kirjainstituutti.

Vuosien mittaan kerhojen aiheet ovat muuttuneet, mutta perusajatus laadukkaan mielikuvitusta, luovuutta ja yhteistyötaitoja tukevan harrastustoiminnan järjestämisestä Sastamalan eri puolilla on säilynyt. Lisäksi pääosa kerhoista järjestetään aamuisin ja iltapäivisin niin, että lasten ja nuorten yksin kotona viettämä aika on vähentynyt.

Tänä vuonna kerhoja on järjestetty noin 120 lapselle nimellä museosirkus. Kerhonohjaaja Essi Manner kertoo tavoittelevansa niin monipuolisia kerho-ohjelmia, että kaikilla osallistujilla on mielekästä tekemistä. Kerholaiset ovat päässeet muun muassa ideoimaan ja askartelemaan tulevaisuuden museoesineitä.

Loka- ja marraskuun vaihteessa on meneillään sirkus-teema, jota on jo ehditty odottaa. Essi Manner on paraikaa pedagogisessa sirkusohjaajakoulutuksessa, joten häneltä luonnistuu jonglöörauspallojen teon opastamisen ohella myös itse jonglöörauksen opettaminen.

Jussi Rantala onnistui heti pyörittämään lautasta kepin nokassa.
Meea Iltanen kokeili rinkuloiden heittelyä.
Lapsia ohjaa tänä syksynä projektityöntekijä Essi Manner. Opastettavana Jussi Rantala. Etualalla Meea Iltanen.
Elisa Syrjälä (oikealla) auttoi Minella Lehtosta heittelemään kolmatta keppiä kahden kepin varassa.
Pallottelu itse tehdyillä palloilla sai Reko Ojalan ja Jussi Rantalan iloisiksi.
Edellinen uutinen

Omatoimikirjasto Suodenniemelle, Mouhijärvelle ja ehkä Vammalaankin

Seuraava uutinen

Rautaveden maraton juostaan pyhäinpäivänä

Seuraava uutinen
Maratonin reitti kiertää Rautaveden kansallismaisemaa.

Rautaveden maraton juostaan pyhäinpäivänä

HAASTATTELU

Oma, riittävän iso aggregaatti on varmin tapa turvata jatkuva sähkön saanti.
Uutiset

Sähköpula saattaa johtaa kahden tunnin katkoksiin 20 tunnin välein

syyskuu 16, 2022

UUTISET AIHEALUEITTAIN

No Result
View All Result

SUOSITUT UUTISET

  • Poliisiauto selätti veitsimiehen

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
  • 14-vuotias tyttö kateissa jo toista kuukautta – liikkuu ilmeisesti Pirkanmaalla

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
  • Ylöjärven kaupunki palkitsi monialaisen perheyrityksen

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
  • Vanhat pihapiirit ja käsityöt kiinnostivat joulutalojen päivänä

    15 jakoa
    Jaa 15 Tweet 0
  • Seurakuntavaalien paneelissa otettiin rohkeasti kantaa

    5 jakoa
    Jaa 5 Tweet 0
Puheenaiheet.fi

Puheenaiheet on lukijalle ja katsojalle maksuton paikallinen laatumedia, joka noudattaa hyvää journalistista tapaa. Toiminta rahoitetaan ilmoitustuotoin. Puheenaiheet tarjoaa puhuttavia uutisia ja mielenkiintoista ajanvietettä erilaisille ihmisille elämän eri aloilta. Puheenaiheet löydät osoitteesta puheenaiheet.fi. Nopeimmin toimittajan tavoitat numerosta 040 960 9600. Toimituksen ja konttorin osoite on Puistokatu 19, 38200 Sastamala.

Seuraa meitä:

Aihealueet

Uusimmat uutiset

Geenitesti yllätti kuusikymppisen

maaliskuu 6, 2023

Kolumni: Turkki ja Unkari vaarantavat turvallisuutemme

syyskuu 29, 2022
  • Etusivu
  • Periaatteemme
  • Yhteystiedot
  • Tietosuojaseloste
  • Mediakortti

© 2018 Puheenaiheet.fi. Kaikki oikeudet pidätetään.

No Result
View All Result
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Kolumnit
  • Videot
  • Yhdistykset
  • Viikkovisa
  • Periaatteemme
  • Yhteystiedot

© 2018 Puheenaiheet.fi. Kaikki oikeudet pidätetään.