Yrityspuisto Sykkeen asemakaavaluonnos, jossa liikenne yritysalueelle ohjataan suoraan Sastamalantieltä, sai yleisön suosion Pukstaavissa pidetyssä yleisötilaisuudessa. Uuden tieliittymän paikka on noin sata metriä länteen eli Teknikumille päin Sastamalantien yli kulkevasta kevyen liikenteen väylästä.
Suurin ero kahden esillä olleen vaihtoehtojen välillä on juuri tieliittymän sijainti. Vähäisemmälle kannatukselle jäi vaihtoehto, jossa tieliittymä alueelle säilyisi nykyisellään. Molemmissa vaihtoehdoissa alueella nykyisin sijaitseva valtava liikenneympyrä poistuu.
Kummatkin vaihtoehdot jakaantuvat neljään erityyppiseen ympäristöön. On vanha Vammaksen teollisuusalue, sen pohjoispuolella oleva uusi rakentamaton alue, koeajoalue alueen luoteisosassa sekä neljänneksi hulevesien ojat ja viivytysaltaat sekä niiden ympärille rakentuvat puistot ja virkistysalueet.
Hulevesien viivytysaltaita tullee viisi kappaletta, joista yksi sijaitsee varsinaisen kaava-alueen ulkopuolella vesien virtaamissuunnan vuoksi. Viivytysaltaiden mitoituksessa on varauduttu myös ilmastonmuutoksen tuomiin rankkasateisiin. Tällöin viivytysaltaat nimensä mukaisesti viivyttävät sadevesien purkua hulevesiverkostoon.
Molempien vaihtoehtojen mitoituksessa on annettu rakennusoikeutta sekä toimitilojen että teollisuustilojen rakentamiseen yhtä paljon. Tehokkuusluku 0,5 tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tuhannen neliömetrin tontille saa rakentaa 500 neliömetriä.
Mitoituksesta ei käy ilmi, paljonko alueella on jo rakennettuja neliöitä ja paljonko uusi kaava-alue pitää sisällään rakennusoikeutta neliömetreinä. Kokonaiskerrosalassa ero vaihtoehtojen välillä on vain 500 neliömetrin luokkaa.
Toimitilarakennusten alueella ei sallita ulkovarastointia. Teollisuusalueella ulkovarastojen näkösuojaksi on rakennettava aita, katos tai muu vastaava rakennelma. Näillä kaavamääräyksillä halutaan varmistaa alueen pysyminen siistinä.
Kaavoitettavan alueen pinta-ala on noin 47 hehtaaria. Ennestään asemakaavoitettua on vanha Vammaksen alue, noin 15 hehtaaria. Uutta kaupungin omistamaa maata on noin 25 hehtaaria. Loppu on tiemaata tai yksityisten omistajien hallussa.
Alueen rakennuksissa on tällä hetkellä vapaana tuhat neliömetriä teollisuustilaa ja noin 2000 neliömetriä toimistotilaa. Kaupunki on antanut vuokralle myös uudella alueella olevia kylmiä varastorakennuksia.









