torstai 13. marraskuu 2025
Puheenaiheet.fi
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Kolumnit
  • Videot
  • Yhdistykset
  • Viikkovisa
  • Periaatteemme
  • Yhteystiedot
Puheenaiheet.fi
Etusivu Uutiset
Veran Ahti Roiha sekä kaupungin Tero Kollin ja Ashton Peasley asensivat uutta jalustaa liikennevalopylväälle. Kaivurin ohjaimissa oli Kai Kulonpää.

Veran Ahti Roiha sekä kaupungin Tero Kollin ja Ashton Peasley asensivat uutta jalustaa liikennevalopylväälle. Kaivurin ohjaimissa oli Kai Kulonpää.

Liikennevalopylväs ajettu rikki perustaa myöten

Juha-Tapani Kusnetsoff
joulukuu 3, 2018
Aihealueet: Kaupunki, Liikenne, Onnettomuus, Talous, Tekniikka, Uutiset
Jaa FacebookissaJaa Twitterissä

Paikkakunnan ainoat liikennevalot olivat pimeinä torstain ja perjantain välisestä yöstä aina maanantai-iltapäivään. Ajoratojen välissä olleeseen pylvääseen törmättiin suurella nopeudella, koska sekä parisatakiloinen pylvään betoniperusta että teräksinen pylväs rikkoutuivat. Perustan vaihtamiseksi paikalle tarvittiin kaivinkone.

Kunnossapitomestari Heikki Järvensivun mukaan jokin liikennevalopylväistä ajetaan rikki keskimäärin kerran vuodessa. Yhden pylvään ja jalustan vaihtokulut ovat tuhansia euroja. Kaupunki ostaa liikennevalojen asennuspalvelua Tampereen Vera Oy:ltä, joka on Tampereen sähkölaitoksen tytäryhtiö.

– Ilmoitin korjaustarpeesta perjantaiaamuna. Uusi jalusta ja pylväs saatiin paikoilleen maanantaina. Olemme tyytyväisiä, Heikki Järvensivu totesi. Pylvästä ja jalustaa asentaneet kiittelivat puolestaan säätä. Taivaasta ei tippunut sen enempää vettä, räntää kuin luntakaan. Maakaan ei ollut vielä roudassa kovin syvältä.

Edellinen uutinen

Mirasta ei tällä kertaa vuoden vapaaehtoista

Seuraava uutinen

Tähtitytöt tuottavat hyvää mieltä missä ja milloin vain

Seuraava uutinen
Tiernapoikaesityksessä on tarina, värikkäitä asuja, vauhtia ja musiikkia.

Tähtitytöt tuottavat hyvää mieltä missä ja milloin vain

HAASTATTELU

Oma, riittävän iso aggregaatti on varmin tapa turvata jatkuva sähkön saanti.
Uutiset

Sähköpula saattaa johtaa kahden tunnin katkoksiin 20 tunnin välein

syyskuu 16, 2022

UUTISET AIHEALUEITTAIN

No Result
View All Result

SUOSITUT UUTISET

  • Poliisiauto selätti veitsimiehen

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
  • 14-vuotias tyttö kateissa jo toista kuukautta – liikkuu ilmeisesti Pirkanmaalla

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
  • Ylöjärven kaupunki palkitsi monialaisen perheyrityksen

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
  • Vanhat pihapiirit ja käsityöt kiinnostivat joulutalojen päivänä

    15 jakoa
    Jaa 15 Tweet 0
  • Seurakuntavaalien paneelissa otettiin rohkeasti kantaa

    5 jakoa
    Jaa 5 Tweet 0
Puheenaiheet.fi

Puheenaiheet on lukijalle ja katsojalle maksuton paikallinen laatumedia, joka noudattaa hyvää journalistista tapaa. Toiminta rahoitetaan ilmoitustuotoin. Puheenaiheet tarjoaa puhuttavia uutisia ja mielenkiintoista ajanvietettä erilaisille ihmisille elämän eri aloilta. Puheenaiheet löydät osoitteesta puheenaiheet.fi. Nopeimmin toimittajan tavoitat numerosta 040 960 9600. Toimituksen ja konttorin osoite on Puistokatu 19, 38200 Sastamala.

Seuraa meitä:

Aihealueet

Uusimmat uutiset

Geenitesti yllätti kuusikymppisen

maaliskuu 6, 2023

Kolumni: Turkki ja Unkari vaarantavat turvallisuutemme

syyskuu 29, 2022
  • Etusivu
  • Periaatteemme
  • Yhteystiedot
  • Tietosuojaseloste
  • Mediakortti

© 2018 Puheenaiheet.fi. Kaikki oikeudet pidätetään.

No Result
View All Result
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Kolumnit
  • Videot
  • Yhdistykset
  • Viikkovisa
  • Periaatteemme
  • Yhteystiedot

© 2018 Puheenaiheet.fi. Kaikki oikeudet pidätetään.