Vuotava katto uhkaa sulkea Keikyän uimahallin

Marita Pohja-Sato ja Anja Säiniö ovat Keikyän uimahallin säännöllisiä asiakkaita. (arkistokuva)

Keikyän uimahallin katto vuotaa. Terveystarkastaja on tarkastanut tilanteen. Katto on korjattava tai hallin käyttö lopetettava.

Ongelmallista on se, että hallin omistaa Kemira Oyj. Kaupunki ei voi noin vain alkaa käyttää varojaan toisen omistaman rakennuksen korjaukseen.

Mikäli kaupunki päätyy korjauttamaan Kemiran omistamaa rakennusta, on päätös ilmeisesti tehtävä valtuustossa. Lautakunnan tai viranhaltijan päätöksellä kaupunki ei voine lähteä Kemiran hallia korjaamaan.

Keikyän uimahalli on ollut kovalla käytöllä syksystä asti. Tuolloin suljettiin Kiikan uimahalli. Monet uimahallia tarvitsevat kuntourheiluryhmät siirtyivät tällöin Keikyän halliin.

Uimahallissa saattoi torstaina uida ilmaiseksi kattovuodon takia.

Uimahallin katon vaurioita selvitetään lähipäivinä.