Eri maissa ja eri kulttuureissa opetetaan kouluissa varsin erilaisia oppiaineita. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että koulussa opitaan vieraita kieliä, musiikkia, matematiikkaa, kädentaitoja tai ammatillisia taitoja. Vielä suurempaa kouluissa opetettavien ja opetettujen asioiden vaihtelu on, jos verrataan koulujen oppiaineita eri aikoina. Ei siis pidä hämmästyä e-urheiluun valmiuksia antavien taitojen opettamisesta koulussa.
Itse asiassa e-urheilun opetussuunnitelmaan kootut oppimistavoitteet, kuten tunteiden hallinta, liikuntatottumuksen omaksuminen sekä käden ja aivojen välisen koordinaation parantaminen, ovat tuttuja koulujen oppisisältöjä satojen ja jopa tuhansien vuosien ajalta. Jo varsin varhain koulun tehtäväksi nähtiin ennen muuta elämässä tärkeiden taitojen opettaminen. Työssä tarvittavat taidot opittiin työtä tehdessä.
Itse asiassa e-urheilijoiden koulutus on varsin puhdas versio sellaisesta opetussuunnitelmasta, joka tukee ihmisen elämän perustaitoja varsin monipuolisesti. Kenenpä hyvinvointia ja onnea ei lisäisi kyky nauttia säännöllisestä liikunnasta ja taito hallita tunteitaan todella tiukassa paikassa stressin ollessa liki sietämätön.
Samaa voi sanoa johtamistaidoista ja esiintymistaidoista sekä kyvystä kommunikoida tehokkaasti mutta muut huomioon ottaen ja kyvystä tehdä yhteistyötä tavoitteellisesti. Edes käden ja aivojen koordinaatio ei ole menettänyt merkitystään tässä ajassa. Esimerkiksi videopelejä pelaavien kirurgien on todettu kykenevän keskimäärin tarkempaan työhön kuin niiden, jotka eivät pelaa.
Kaikkein tavanomaisin ei sen sijaan ole e-urheilijakoulutuksen linjaus siitä, että itse pelaamisen harjoittelu tapahtuu lähes kokonaan vapaa-ajalla. Toki näin on myös esimerkiksi muusikoiksi tai ammattiurheilijoiksi aikovilla tai vaikkapa ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa, mutta yleisesti tätä näkemystä ei ole hyväksytty. Moni – liian moni – ajattelee edelleen, että ammatillisen oppilaitoksen oven takanaan sulkiessaan voi keskittyä aivan muihin asioihin.
Ajatus siitä, että kouluasiat eivät kuulu iltoihin ja viikonvaihteisiin, on johtanut tilanteeseen, jossa todellinen koulutus ammattiin ja jopa elämään tapahtuu monilla paljolti vasta ensimmäisillä työpaikoilla. Eikä ilmiö ole uusi. Muistan, miten isäni jo 30 tai 40 vuotta sitten totesi ottavansa töihin usein mieluummin aikuisen maanviljelijän kuin ammattioppilaitoksesta juuri valmistuneen nuoren, vaikka nuorella olisi pitänyt olla olemassa viimeisin tieto ja taito alan koneista ja laitteista.
Suhtautuminen työhön ja kyky hallita omaa elämäänsä ovat tärkeitä sekä työntekijän että työnantajan kannalta. Motivoitunut työntekijä on onnellinen ja haluaa kehittää osaamistaan ja työtään. Hänelle maksetaan parempaa palkkaa ja hänet muistetaan todennäköisemmin ylennyksistä päätettäessä kuin hänen motivoitumaton työkaverinsa.