Nokian kuolonkolarista selvinneen nuoren epäillään ajaneen autoa

Valtatien 11 penkka turmapaikalla keskiviikkona.

Nokialla sunnuntain vastaisena yönä sattuneen kuolonkolarin ainoan henkiin jääneen epäillään ajaneen turma-autoa. Turmassa kuoli kolme alle 20-vuotiaista nuorta, joista osa oli alaikäisiä.

Ainoana eloon jäänyt kiistää ajaneensa autoa, mutta siitä huolimatta häntä on epäilty kuljettajaksi rikostutkinnan alusta alkaen. Poliisilla on käytössään kuvia ja videoita autosta sisältä ajon aikana. Kuvamateriaalia on saatu useilta ihmisiltä, joille turma-autossa olleet ovat sitä verkossa jakaneet.

Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa tutkintaa törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kolmesta törkeästä kuolemantuottamuksesta. Auton nopeus oli poliisin mukaan turman sattuessa ilmeisen suuri. Se varmistunee myöhemmin teknisen tutkinnan valmistuessa.

Teknisen tutkimuksen tuloksista osa saadaan mahdollisesti useiden viikkojen kuluttua.