Autoa kuljettanut onnistui kääntelemään rattia niin, että sai autonsa katolleen Kotkan ydinkeskustassa kapeahkolla Kymenlaaksonkadulla. Suorituksessa oli apuna vahva humala- ja huumaustila sekä mitä ilmeisimmin kokemus, koska kuljettajalla ei ennestäänkään ollut ajo-oikeutta. Muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta epäiltävä kuljettaja vahingoitti pirueteillaan kahta pysäköityä autoa.
Kyljelleen keskelle ajokaistaa päätyi ujon kuljettajan henkilöauto Kotkassa Koivulantiellä eli pari kilometriä valtatien seitsemän pohjoispuolella. Käyttökelvottomaksi romuttuneen auton kuljettaja pakeni paikalta ennen viranomaisten saapumista paikalle. Tämäkin kuljettaja oli ilmeisen kokenut, koska hänelläkään ei ollut ajo-oikeutta.