Pienen ikänsä hakkurina pelannut Urpo Sivula riehui kentällä kuin Tsingis-kaani, kun hän vihdoin pääsi Valepan hakkurin paikalle liigapelissä heti aloitusvihellyksestä alkaen. Sivulan takoessa palloa Vexve-areenan lattiaan Akaa Volley kaatui 3–0 (25–21, 25–23, 25–16), vaikka Akaa ei pelannut lainkaan huonosti. Akaan hakkuri Joni Mikkonen löi pisteitä mahdottomistakin paikoista varsinkin ensimmäisessä erässä, ja vierasjoukkueen puolustuspeli oli erinomaista.
Sivula sai Mikko Eskolta kaikkiaan 36 passia, joista hän tappoi 21 eli 58 prosenttia. LIsäksi Sivulan hyökkäysvalikoima oli tällä kertaa laaja. Tarvittaessa pallo löysi tiensä kenttään myös rajalyönnein ja jujuin. Kun Sivula teki kaikkiaan neljä virhettä, syötti yhden ässän ja otti yhden torjunnan oli lopputulos komea +19. Sekä ensimmäisessä että viimeisessä erässä hän jäi 8 pistettä plussalle.
Hurjinta Sivulan hallinta oli ensimmäisessä erässä. Tilastojen mukaan Sivula sai 13 passia ja koko muu joukkue yhteensä 11. Sivula teki 8 hyökkäyspistettä ja muu joukkue 7. Itse laskin Sivulalle erään kaikkiaan 10 pisteen tuonutta suoritusta. Kun Akaa teki 5 Valepalle pisteen tuonutta virhettä, vastasi Sivula hyvinkin puolesta Valepan ensimmäisen erän pisteistä.
Toisessa erässä Sivula sai vahvaa tukea hyökkäyksissä ennen muuta yleispelaaja Olli Kunnarilta, joka tappoi kaikki viisi saamaansa passia mitä hämmästyttävimmillä tavoin. Niin erikoista tai hankalaa tilannetta ei Kunnarin eteen tullut, etteikö siihen olisi ollut hänellä tarjolla tehokasta ratkaisua. Taiten hyökkäsi myös toinen yleispelaaja Erik Sundberg, joka tappoi saamistaan 5 passista 3. Kunnari oli lopulta plussalla 4 pistettä ja Sundberg 3 pistettä.
Kolmas erä oli Valepalle kahta ensimmäistä tiukkaa erää selvästi helpompi. Syykin on selvä. Töitä heinämiehen tapaan tehnyt Joni Mikkonen väsyi ja alkoi tehdä virheitä. Kun Mikkonen tappaa saamistaan passeista vain joka neljännen ja jää tulokseen -1, häviää Akaa varmuudella erän. Tuossa tilanteessa ei auta edes se, että Akaan keskipelaaja Sauli Sinkkonen tappoi 5 passista 4 ja yleispelaaja Enderwin Herrera ylsi samoihin lukemiin.
Urpo Sivulan käydessä kuumana jäivät Valepan keskipelaajat sivuosiin. Tommi Siirilä alkaa kuitenkin olla jo mitä ilmeisimmin kunnossa. Hän tappoi saamistaan 7 passista 6 eli 86 prosenttia. Erinomaisesti tarjotut tilanteet pelissä käytti myös Olli Kunnari, joka tappoi 13 passista 9 eli 69 prosenttia.
Jollei Mikko Esko tekisi ihmeitä passarina ja joukkue hyökkäisi todella hyvin, olisi Valepa kuitenkin suurissa vaikeuksissa. Vastustajan syöttöjen vastaanotto vaihtelee erästä toiseen aivan liikaa. Se, että Valepa keskimäärin nosti 42 prosenttia syötöistä ykkösinä, kätkee taakseen muun muassa sen, että viimeisen erän vastaanottoprosentti oli 25. Libero Alanin vastaanottoprosentti vaihtelikin ensimmäisen erän 75:stä viimeisen erän 25 prosenttiin.
Hivenen huolissaan voinee olla myös aloitussyötöissä tehtyjen virheiden määrästä. Niitä kertyi kolmeen erään 11. Näistä virheistä varmasti pahoja syöttöjä normaalisti syöttävä Mikko Esko teki 3 ja Tommi Siirilä samoin 3. Sen sijaan vastaanottovirheet ja hyökkäysvirheet jäivät molemmat hyväksyttävään määrään eli 4:ään.