Akaa haastoi heikosti motivoituneen Valepan

Mikko Esko oli jälleen kerran Valepan tuki ja turva.

Valepa voitti Akaa-Volleyn Akaassa 1–3 (25–17, 23–25, 19–25, 21–25). Valepan pelaajat luulivat ilmeisesti voittaneensa Akaan pelaamatta peliä, niin heikkoa vierasjoukkueen peli oli ensimmäisen erän loppupuolelle asti. Valepa sai kolmannen hyökkäyspisteensä vasta tilanteessa 16–8, jossa erä oli käytännössä jo ratkaistu. Valepan onneksi joukkue kykeni punnertautumaan voittoon vaikeuksien kautta.

Kaksi ensimmäistä erää olivat toki Akaalta hyvää peliä. Kotijoukkue otti niissä yhteensä kahdeksan torjuntaa ja Panu Pitkänen päätti keskihyökkäyksiä ajoittain mallikkaasti. Ensimmäisessä erässä Pitkänen teki kaikkiaan viisi pistettä eli yhtä monta kuin Akaan hakkuri Joni Mikkonen. Akaan managerin Risto Lahden Suomen aliarvostetuimmaksi pelaajaksi väittämä yleispelaaja Ville Heiskanen teki kolme hyökkäyspistettä.

Riskisyöttöjä syöttäneet Akaan pelaajat saivat Valepan vastaanoton rikki pahemman kerran. Vastaanottoprosentti jäi runsaaseen 30:een. Erän lopun kohtuullisen pelin ansiosta Urpo Sivula sai kokoon neljä hyökkäyspistettä ja Niko Suihkonen kaksi. Valepan hyökkäyspeli oli näin ollen alta arvostelun. Mikko Karjarinta kirjautti kolme ässäsyöttöä.

Toisessa erässä Valepan vastaanotto parani jonkin verran ja passari Mikko Esko päätti kääntää pelin vaikka pakolla. Esko teki erässä Valepan kuudesta viimeisestä pisteestä kolme, repi pakolla muutaman pisteen eron Akaaseen ja päätti erän torjuntaan. Urpo Sivula alkoi heräillä ja teki omien laskujeni mukaan seitsemän pistettä. Akaa teki erässä viisi syöttövirhettä. Ne tasoittivat sitä etua, mitä kotijoukkue sai neljästä tappotorjunnastaan.

Toisen erän jälkeen Sivula oli tehnyt yksin 11 hyökkäyspistettä ja Valepan muu joukkue yhteensä 9 hyökkäyspistettä. Esko olikin joukkueensa kolmanneksi tehokkain jo tässä vaiheessa. Edelle pisteissä mahtui Sivulan ohella vain Mikko Karjarinta kolmen ässänsä vauhdittamana. Tosin Karjarinnallakin hyökkäyspisteitä oli vain yksi.

Kolmannessa erässä Valepan vastaanotto loksahti kohdalleen ja Niko Suihkosen käsi alkoi käydä verkolla. Suihkonen teki laskujeni mukaan kahdeksan hyökkäyspistettä ja Sivula viisi. Kun Esko ja Siirilä tekivät kumpikin pari pistettä, oli erä selkeästi Valepan. Akaa sai keskeltä vain kaksi pistettä ja Valepa yhden, joten laitapelissä ja Akaan torjuntojen nollauduttua Valepa vei ja Akaa vikisi.

Neljännen erän tärkein asia oli Valepan toisen yleispelaajan Erik Sundbergin saaminen mukaan hyökkäyspeliin. Vain päivää aiemmin Suomeen palannut Erik teki erässä kaikkiaan kuusi pistettä. Hän päätti erän syöttämällä ensin ässän ja sitten niin vaikean, että Akaan nostovaikeuksien jälkeen ottelupallo oli helppo tapaa.

Valepan parhaana palkittiin jälleen Urpo Sivula, mutta yhtä hyvin olisi voitu palkita toinen joukkueen voimahahmoista eli Mikko Esko. Tämä parivaljakko oli torstaina kaksi kolmasosaa joukkueesta.

Valepan nostajista kovimman kuorman kantoi Niko Suihkonen, jota Akaa pommitti alinomaa. Niko sai nostettavakseen 33 syöttöä ja piti nostoprosentin 45:ssä. Erik Sundberg sai nostattavaksi vain 13 ja libero Alan seitsemän syöttöä. Sundbergin nostoprosenttia oli 62 ja Alanin 43.

Passeista Urpo Sivula sai 34 ja tappoi niistä 47 prosenttia. Niko Suihkonen teki 10 hyökkäyspistettä. Hyökkäysten onnistumisprosentti oli 56. Plus-miinustilaston kärjen otti Urpo Sivula +7 pisteellä. Toinen oli Mikko Esko +5 pisteellä ja kolmas Mikko Karjarinta +3 pisteellä. Niko Suihkonen jäi tilastoinnin mukaan +2 pisteeseen.