Lahden poliisi ei usko sukulaiskansan iltasatuihin – Gansterielokuvista tuttu ajotyyli ei sovi Pohjois-Eurooppaan

Virolaismies ajoi elokuvista tutussa sivuttaisluisussa risteykseen ja törmäsi vastaan tulleeseen henkilöautoon Lahden Launeella lauantai-iltana. Vastaan tulleen auton naiskuljettaja loukkaantui mutta mies pakeni paikalta.

Poliisin tavoitettua miehen noin kolmen kilometrin päästä Sopenkorvesta ryhtyi mies sadunkerrontaan. Poliisi kuunteli aikansa mutta ei uskonut. Hetken kuluttua mies myönsikin ajaneensa autoa itseä ja aiheuttaneensa kolarin Launeenkadun ja Pohjoisen Liipolankadun risteyksessä puolisentoista kilometriä ydinkeskustan, rautatien ja valtatien 12 eteläpuolella.

Kolarin aiheuttanutta kuljettajaa syytetään aikanaan törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäsksi törkeästä rattijuopumuksesta.