Liekoveden ja Kokemäenjoen yläjuoksun osayleiskaava valmisteille

Lauantaina elämme vielä kesäaikaa. Sunnuntaina alkaa normaali aika, jota myös talviajaksi nimitetään.

Liekoveden ja Kokemäenjoen yläjuoksun osayleiskaavan valmistelu käynnistyy ensi vuonna. Alue ulottuu Vammalan keskustan kaava-alueelta aina Kiikan sillalle asti. Länsirajana on Sastamalantie ja itärajana valtatie 12. Ennestään asemakaavoitettuja alueita, kuten Tyrvään teollisuusaluetta, osayleiskaava ei koske.

Kaikkiaan noin 17 neliökilometrin laajuisen alueen yleiskaavoittamisessa on osaltaan kyse Liekoveden ja Kokemäenjoen rantojen kaavoittamisesta. Kaupungin tavoitteena on saada kaavoitettua lähivuosina kaksi kolmasosaa kaikista kaupungissa sijaitsevista rannoista. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään rannoista. Yleiskaavan saava alue on kolmisen kilometriä leveä ja kuutisen kilometriä pitkä.

Osayleiskaavat ovat erittäin työteliäitä hankkeita. Uusimman yleiskaavoitushankkeen voinee silti toivoa valmistuvan nopeammin kuin Mouhijärven, Häijään ja Salmin osayleiskaavan valmistelun. Se on ensi vuonna ollut vireillä jo kymmenen vuotta.

Vireillä olevia asemakaavahankkeita on Sastamalan uusimman kaavoituskatsauksen mukaan mukaan yhdeksän. Näistä kuudessa on kyse kaavamuutoksesta. Suodenniemen Lahdenperässä on tekeillä ranta-asemakaava. Karkun teollisuusalue ja Kiikoisten Tervahauta saavat asemakaavat.

Käynnistettäviä asemakaavahankkeita on seitsemän. Ne ovat kaikki kaavamuutoksia. Karkun vuonna 1965 laadittu rakennuskaava, joka ei osin ole toteutunut, ei vastaa nykytilannetta eikä tavoitteita. Kaavaa ajantasaistetaan vaiheittain.

Mouhijärvellä kaavamuutokset koskevat terveyskeskuksen ympäristöä ja Mouhijärventien vartta. Yhdyskuntatekniikka on tilannut suunnitelmat Mouhijärventien varteen tulevasta kevyen liikenteen väylästä kirkon puoleisesta Uotsolantien risteyksestä Kaukalotien risteykseen. Mouhijärventien pientareet ovat kapeat ja paikoin jopa olemattomat, joten kyse on selkeästi liikenneturvallisuuden parantamisesta.

Kaupungilla on riittävästi rakentamattomia pientalotontteja kaikkialla muualla paitsi Häijäässä. Uusia pientaloalueita ei ole tällä hetkellä tarvetta kaavoittaa, joten painopiste on asuinalueiden kaavamuutoksissa.

Yritystontteja kaupungilla on kaikissa taajamissa ja yhteensä yli 40. Kärkihankkeena yritystonttien kaavoittamisessa on yrityspuisto Syke, jonka kaavaluonnosvaihtoehdot ovat jo olleet esillä.

Yleiskaavoitettava alue ulottuu pohjoisessa aina Vammalan keskustan kaava-alueille asti. Kuvat: Juha-Tapani Kusnetsoff.
Etelässä yleiskaava-alue rajautuu Kiikan siltaan.
Kaupungin alueen rannoista pyritään saamaan lähivuosina kaavoitetuiksi kaksi kolmasosaa. Rannat on osin rakennettu jo ennen yleiskaavaa.
Näkymä voimalaitokselta kohti Liekovettä.
Näkymä läheltä vaneritehdasta.
Kokemäenjoen vartta kaavoitetaan Liekovedeltä Kiikan sillalle asti. Kuva voimalaitoksen alapuolelta.