Poliiseja karkuun ajaneet murtautuivat aamuyöllä apteekkiin Sastamalassa – Auto ajoi takaa koululaisia Nokialla

Sastamalan Uotsolasta torstain vastaisena yönä kolmen maissa vaaleansinisen Mercedeksen varastaneet kolme miestä murtautuivat Sastamalassa apteekkiin tuntia myöhemmin. Saaliikseen miehet saivat lääkkeitä. Yhdentoista maissa he varastivat Häijäässä marketin pihassa pysäköitynä olleesta autosta laukun.

Poliisilla oli käytössään auton tuntomerkit, joten poliisipartio lähti auton perään juuri ennen kahtatoista havaittuaan auton valtatien 12 ja Sastamalan keskustaan vievän Tampereentien risteyksessä kuutisen kilometriä kaupungin keskustasta Tampereelle päin. Varkaat olivat tällöin siis hyvinkin 30 kilometrin päässä paikasta, josta auto yöllä varastettiin.

Poliiseja karkuun lähtenyt auto kävi pakomatkallaan muun muassa Tottijärven koulun pihassa Nokialla. Autolla ajettiin tällöin takaa oppilaita ja opettajaa.

Kolmikko pakeni Lempäälään, jossa poliisit yrittivät useaan kertaan pysäyttää autoa siinä onnistumatta. Pakoautolla ajettiin päin poliisiautoa. Auto pysäytettiin piikkimatolla Vesilahdella 12.42.

Varastetulla autolla liikkuneet varkaat pakenivat metsään piikkimaton rikottua renkaat. Poliisi tavoitti kuitenkin varkaat nopeasti.

Miehien epäillään syyllistyneen muun muassa moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, varkauksiin, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, törkeän pahoinpitelyn yritykseen, virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen, törkeään rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja ajo-oikeudetta ajamiseen.

Poliisi selvittää, ovatko miehet syyllistyneet vielä muihinkin rikoksiin. Rikokset, joista miehiä epäillään, voivat muuttua tutkinnan edetessä.

Poliisi pyytää havaintoja miehistä, miehien käyttämistä autoista ja mahdollisista muista rikoksista sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi, vihjepuhelimeen 080090022 tai virka-aikana Sastamalan poliisiin numeroon 0295415027. Miehet kulkivat ennen Mercedeksen varastamista mustalla, farmarimallisella Ford Mondeolla.

Tottijärven koulu.