Valtatien yksi mammuttikolarissa 88 autoa – Suomen ennätys lajissaan – Loukkaantuneita toistakymmentä

Valtatien yksi mammuttikolarissa Espoossa oli tiistaina osallisina lopulta peräti 88 autoa. Tavallisten henkilöautojen ja pakettiautojen lisäksi osallisina oli rekkoja, ambulanssi ja poliisiauto. Tapahtumia voineekin pitää nykyajan vastineena mykkäelokuvien romuralleille.

Onnettomuuksissa loukkaantui toistakymmentä ihmistä. Yksi vakavasti loukkaantunut kiidätettiin Töölön sairaalaan.

Mieletön tapahtumasarja sai alkunsa hurjista nopeuksista moottoritiellä lumisateen ja pöllyävän lumen keskellä puoli kahden maissa Ikean luona, kun Helsinkiin päin vauhdilla kiiruhtaneet ajoivat ketjukolarin, jossa peltiä rutistui 49 autosta.

Ketjukolarin seurauksena vastakkaiseen suuntaan ajanut kuljettaja hidasti vauhtiaan niin voimakkaasti, että kolaripaikalle matkalla ollut ambulanssi törmäsi vauhtiaan äkisti hidastaneeseen. Sen jälkeen raskas ajoneuvoyhdistelmä ohjasi päin keskikaidetta välttääkseen törmäämisen ambulanssikolarin osapuoliin.

Ajoneuvoyhdistelmä jyräsi kaiteen läpi niin, että vetoauton etupää päätyi Helsinkiin meneville kaistoille. Perävaunu jäi osin Turkuun päin vieville kaistoille. Muita osallisia kertyi samaan läjään tasaiseen tahtiin, joten lopulta osallisia tässä Turun suuntaan vievien kaistojen kolarissa oli 39 autokuntaa.

Poliisin partioauto joutui osalliseksi kolariin kolaripaikalle pyrkiessään. Poliisiauton kuljettajan hidastaessa vauhtia poliisiauton perään ajettiin. Poliisit kävivät lääkärin tarkastettavina.

Vaurioituneista autoista muutama vietiin suoraan autovahinkokeskukseen ja kolmisenkymmentä hinattiin Ikean pysäköintipaikalle odottamaan arviota ja jatkotoimenpiteitä.

Poliisi tutkii tapahtuneen perusteella muun muassa liikenneturvallisuuden vaarantamisia ja vammantuottamuksia. Tutkinta kestänee muutamia kuukausia.