Ylöjärvellä 3000 saanut ensimmäisen rokotteen – Kaikki 80-vuotiaat rokotettu kerran

THL:n mukaan 3000 kertaalleen rokotetun määrä rikkoutui Ylöjärvellä tiistaina. Tosiasiassa oltaneen kuitenkin jo huomattavasti pidemmällä. Annettujen rokotusten kirjautuminen THL:n tilastoon saattaa kestää jopa puolitoista viikkoa. THL:n tilastointi onkin valitettavan usein historiankirjoitusta.

Tähän mennessä Ylöjärvellä on saatu rokotettua kertaalleen 80 vuotta täyttäneet, iäkkäät asumispalveluiden käyttäjät ja pitkäaikaishoidossa olevat, iäkkäiden asumispalveluita tarjoavissa yksiköissä työskentelevät sekä koronapotilaita akuuttihoidossa hoitavat työntekijät. Iäkkäiden asumispalveluiden käyttäjien ja pitkäaikaishoidossa olevien rokotukset päästiin aloittamaan 15. tammikuuta sekä edellä mainittujen työntekijöiden rokotukset 13. tammikuuta.

Meneillään ovat tässä kuussa aloitetut 75–79-vuotiaiden ja 70–74-vuotiaiden rokotukset sekä maaliskuun toinen aloitetut ykkösriskiryhmän 18–69-vuotiaiden rokotukset ja kahdeksas maaliskuuta aloitetut ykkösriskiryhmän 16–17-vuotiaiden rokotukset.

Rokotusvuorossa olevat voivat varata ajan rokotusten ajanvarausnumerosta 037356702 maanantaista perjantaihin kahdeksasta kahdeksaan sekä lauantaina ja sunnuntaina kymmenestä kahdeksaan. Numero on kuitenkin tosiasiassa avoinna ainoastaan silloin, kun aikoja on varattavissa. Muulloin numerossa on kuultavissa automaattinen nauhoite.