Pehulakoti Keikyässä ja Niittyvilla Kiikassa ollaan muuttamassa tehostetun palveluasumisen yksiköistä tavallisiksi palveluasumisen yksiköiksi ensi vuonna. Tämä edellyttää Pehulakodin ja Niittyvillan nykyisten asukkaiden ohjaamista kustannustehokkaampiin tehostetun palveluasumisen yksiköihin.
Kahdeksanpaikkaiset Pehulakoti ja Niittyvilla ovat tehostetun palveluasumisen yksikköinä käyttökustannuksiltaan kalliita pienen kokonsa takia. Lisäksi muutosta perustellaan sillä, että palveluasumisen palveluista on pulaa Sastamalassa.
Niittyvillaan ja Pehulakotiin kaavaillaan kotihoidon yöaikaisia käyntejä. Nykyisin tällainen palvelu on mahdollista vain Vammalan keskustassa ja sen lähistöllä. Samalla yöaikaiset käynnit mahdollistuisivat myös Pehulakodin ja Niittyvillan lähialueilla kotona asuville. Niittyvillasta ja Pehulakodista ollaan kehittämässä alueidensa kotihoidon keskuksia.
Niittyvillan ja Pehulakodin nykyisille asukkaille tarjotaan palveluseteleitä, jotta he voivat niin halutessaan valita itse asuinpaikkansa.
Niittyvilla ja Pehulakoti on kumpikin rakennettu palveluasumisen yksiköksi, joten niiden käyttötarkoituksen muuttaminen ei aiheuta remonttitarpeita.
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää ensi keskiviikkona Niittyvillan ja Pehulakodin käyttötarkoituksen muutoksesta ja yksiköiden siirtymisestä kotihoitopalveluiden vastuulle.
