Sastamalan kaupunginhallitus saa maanantaina käsiteltäväkseen kaksi kuntouttavaan työtoimintaan liittyvää asiaa. Ensin käsitellään kaupungin vastaus aluehallintovirastolle. Tämä 11-sivuista vastausta on Puheenaiheissa käsitelty kahdessakin kolumnissa Poimintoja Sastamalan selvityksestä sekä Eteenpäin menneet työttömät.
Kaupunki vastaa valvovalle viranomaiselle luettelemalla lainkohtia, joita pitäisi noudattaa. Aivan kuin valvova viranomainen ei niitä jo tietäisi. Sama teema toistuu toisessa kuntouttavaa työtoimintaa koskevassa asiassa, jossa käsitellään tehtyä kuntalaisaloitetta.
Kuntalaisaloite on jätetty kuntouttavan työtoiminnan saamiseksi lainmukaiseksi. Vastauksessa luetellaan lainsäädäntöä, jonka noudattamisesta aluehallintovirasto on jo kaupunkia ohjeistanut.
Kuntalain mukaan aloitteen tekijälle on kerrottava aloitteen johdosta tehdyt toimenpiteet.
Kuntalaisaloitteen sisältö on seuraavanlainen:
On käynyt selväksi, että Sastamalan kaupungin työllisyyspalveluihin kuuluva kuntouttava työtoiminta ei ole ollut Suomen lakien mukaista. Siksi allekirjoittaneet esittävät, että Sastamalan kuntouttava työtoiminta saatetaan sitä koskevien lakien ja asetusten sekä ohjeiden mukaiseksi seuraavasti:
- Kun työttömäksi jäänyt kutsutaan palaveriin tekemään aktivointisuunnitelmaa, hänelle tehdään juuri hänen tarpeisiinsa sopiva aktivointisuunnitelma.
- Aktivointisuunnitelman on oltava Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kuntouttavan työtoiminnan käsikirjan ohjeistuksen mukainen kirjallinen ja kaikkien läsnäolijoiden allekirjoittama asiakirja.
- Työtöntä ei saa pelottelemalla, uhkailemalla tai kiristämällä vaatia allekirjoittamaan sopimusta, jossa hänet määrätään kuntouttavaan työtoimintaan.
- Pitkäaikaissairaita ei oteta kuntouttavaan työtoimintaan selvittämättä ja ottamatta huomioon, miten se vaikuttaa heidän mahdollisuuksiinsa päästä esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeelle.
- Kuntouttavaa työtoimintaa ei saa hankkia yrityksiltä.
- Kaupunginvaltuustolle esitetään osavuosikatsauksien yhteydessä työllisyyspalvelujen talousluvut ja muina mittareina käytetään THL:n ohjeiden mukaan tehtyjen aktivointisuunnitelmien määrää, kuntouttavassa työtoiminnassa olevien henkilöiden määrää sekä niiden henkilöiden määrää, joka on kuntoutunut avoimille työmarkkinoille tai työllistynyt eli poistunut kuntouttavan työtoiminnan piiristä.
Aloitteesta välittyy halu saada Sastamalan kuntouttava työtoiminta lainmukaiseksi niin, että aktivointisuunnitelmia tehtäessä suunnitelmat räätälöidään jokaiselle työnhakijalle sopivaksi, eikä automaattisesti ohjata työttömäksi jääneitä pelottelemalla, uhkailemalla tai kiristämällä tukien leikkauksilla tai karensseilla kuntouttavaan työtoimintaan. Työttömillä on oikeus kieltäytyä toiminnasta, joka ei heidän tilaansa kohenna.
Koska kaupungin talousluvut ja suoritteet ovat julkisia, ei liene mitään estettä muuttaa nykyistä käytäntöä aloitteen mukaiseksi. Siis jos kaupungin luottamushenkilöt katsovat sen olevan tiedon saannin kannalta tarpeellista.
Vastauksen perusteella kaupunki on reagoinut aluehallintoviraston ohjeistukseen, mutta aloitteen johdosta tehtyjä toimenpiteitä ei eritellä.




