perjantai 12. syyskuu 2025
Puheenaiheet.fi
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Kolumnit
  • Videot
  • Yhdistykset
  • Viikkovisa
  • Periaatteemme
  • Yhteystiedot
Puheenaiheet.fi
Etusivu Uutiset

Kunnat saavat aloittaa 70 vuotta täyttäneiden rokottamisen heti

Juha-Tapani Kusnetsoff
heinäkuu 18, 2022
Aihealueet: Uutiset
Jaa FacebookissaJaa Twitterissä

THL on vihdoin antanut suosituksen, jonka perusteella kunnat voivat aloittaa 70 vuotta täyttäneiden neljännet koronarokotukset heti. Perusterveiden 70 vuotta täyttäneiden ei siis enää tarvitse odottaa tartuntaa ilman rokotesuojaa, mikäli asuinkunta kykenee käynnistämään rokottamisen.

THL:n uuden suosituksen mukaan neljänsien rokotteiden alkamisen olisi alettava kaikissa kunnissa viimeistään ensi kuun ensimmäisenä päivänä, joten rokotusten antamisen aikataulua on viime hetkellä ja lukuisten julkisten vetoomusten jälkeen nopeutettu merkittävästi ennakkoon tiedotetusta. Alun perin rokottamisen piti alkaa vasta kuukauden kuluttua.

THL:n suosituksen mukaan riskiryhmiin kuuluvia 18–69-vuotiaita aletaan rokottamaan heti, kun aikoja jää perusterveiltä 70–79-vuotiailta. Kun 18–69-vuotiailta riskiryhmiin kuuluvilta jää aikoja, rokotetaan myös terveitä 60–69-vuotiaita.

THL:n mielestä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilla on edelleen hyvä suoja vakavaa koronatautia vastaan. Nykyisten koronarokotteiden antama suoja omikronin BA.4- ja BA.5-varianttien aiheuttamaa tartuntaa ja lievää tautia vastaan on THL:n mukaan vähäinen ja lyhytaikainen. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten on näin ollen järkevää odottaa virusvariantteja vastaan räätälöityjä rokotteita.

THL on sitkeästi pitänyt kiinni arvioistaan, joiden mukaan kausivaihtelu vaikuttaisi merkittävästi tartuntojen määriin. Koronapotilaiden määrä lähti kuitenkin nousuun ennen juhannusta. Koronakuolemien määrä on Suomessa pysynyt kevään ja kesän aikana todella suurena.

Uusimmat virusvariantit väistävät sekä sastetun taudin että nykyisten rokotteiden tarjoamaa suojaa. Ne ovat levinneet Suomessa toista kuukautta. Näiden uusien varianttien takia epidemian odotetaan kiihtyvän edelleen jo lähiviikkoina. Vaikka nykyiset rokotteet eivät anna hyvää tai pitkäkestoista suojaa lieväoireista tautia vastaan, ne suojaavat hyvin myös uusien varianttien aiheuttamalta vakavalta taudilta.

Valtaosalla iäkkäistä ja riskiryhmiin kuuluvista kolmannesta koronarokotteesta on kulunut yli kuusi kuukautta. Neljäs rokoteannos voidaan antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut kolme kuukautta.

Varta vasten koronaviruksen uusimpia variantteja vastaan räätälöityjä rokotteita saadaan Suomessa käyttöön syksyllä. Mahdollisen viidennen rokotteen voi ottaa kolme kuukautta neljännen rokotteen jälkeen.

Edellinen uutinen

Poliisit löysivät vanhuksen tiheästä metsästä Pomarkussa

Seuraava uutinen

Liikenneympyrän yli ajanut kaahari loukkaantui vakavasti

Seuraava uutinen

Liikenneympyrän yli ajanut kaahari loukkaantui vakavasti

HAASTATTELU

Oma, riittävän iso aggregaatti on varmin tapa turvata jatkuva sähkön saanti.
Uutiset

Sähköpula saattaa johtaa kahden tunnin katkoksiin 20 tunnin välein

syyskuu 16, 2022

UUTISET AIHEALUEITTAIN

No Result
View All Result

SUOSITUT UUTISET

  • Kotiloita, joita etsiässään kuvaaja löysi myös kaksi liian nopeajalkaista sammakkoa.

    Pihan ja puutarhan lehtokotiloita kannattaa torjua läpi kesän

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
  • Kunnon kuntoportaat kuntoilijoille – Hulppeat näköalat kuntoportailta

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
  • Näistä kaikista kiinteistöistä Sastamalan kaupunki luopuu mahdollisimman nopeasti

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
  • Parempikuntoisia asukkaita Pehulakotiin ja Niittyvillaan

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
  • Nokialle suunnitellaan kaksia kuntoportaita

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
Puheenaiheet.fi

Puheenaiheet on lukijalle ja katsojalle maksuton paikallinen laatumedia, joka noudattaa hyvää journalistista tapaa. Toiminta rahoitetaan ilmoitustuotoin. Puheenaiheet tarjoaa puhuttavia uutisia ja mielenkiintoista ajanvietettä erilaisille ihmisille elämän eri aloilta. Puheenaiheet löydät osoitteesta puheenaiheet.fi. Nopeimmin toimittajan tavoitat numerosta 040 960 9600. Toimituksen ja konttorin osoite on Puistokatu 19, 38200 Sastamala.

Seuraa meitä:

Aihealueet

Uusimmat uutiset

Geenitesti yllätti kuusikymppisen

maaliskuu 6, 2023

Kolumni: Turkki ja Unkari vaarantavat turvallisuutemme

syyskuu 29, 2022
  • Etusivu
  • Periaatteemme
  • Yhteystiedot
  • Tietosuojaseloste
  • Mediakortti

© 2018 Puheenaiheet.fi. Kaikki oikeudet pidätetään.

No Result
View All Result
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Kolumnit
  • Videot
  • Yhdistykset
  • Viikkovisa
  • Periaatteemme
  • Yhteystiedot

© 2018 Puheenaiheet.fi. Kaikki oikeudet pidätetään.