Sastamalan pohjoisosan eli Karkun, Mouhijärven ja Suodenniemen palveluverkkoselvitystä esiteltiin yleisötilaisuudessa vain runsaalle 30 ihmiselle, vaikka kyse on päätöksistä, jotka vaikuttavat suuresti moniin kaupungin ylläpitämiin palveluihin ja niiden sijaintiin ainakin vuoteen 2060.
Virkamiesvalmistelun perusteella etusijalle on vaihtoehdoista väistämättä noussut se, että peruskoulun käyminen keskitettäisiin suurelta osin Tiisalaan uusien maisemakylien luo. Suodenniemelle ja Karkkuun jäisivät omat alakoulunsa, mutta yläkoululaisille on vahvasti esillä vaihtoehto, jossa kaikki pohjoisen alueen yläkoululaiset ja kiikoislaiset kävisivät koulua Tiisalassa uudessa koulurakennuksessa.
Yleisötilaisuudessa Mouhijärven yhteiskoulun uuden osan muuttaminen päiväkodiksi ja koulunkäynnin keskittäminen Tiisalaan ei saanut suurta kannatusta muilta kuin nykyisiltä virka- ja luottamushenkilöiltä. Ääneen lausuttiin ihmettely päätöksenteon perustaksi esiteltyjen kustannusarvioiden pitävyydestä. Aiemmin kunnan luottamushenkilöinä toimineet hämmästelivät muun muassa esitettyjen korjauskulujen suuruutta.
Esiin nostettiin myös ristiriita suunnittelun vauhdikkuuden ja aiempien suunnitelmien toteutumisen välillä. Mouhijärven yhteiskoulun peruskorjauksen piti toteutua 2016. Näin ei käynyt. Kaikki eivät nähneetkään uusia suunnitelmia realistisina.
Ilmi tuotiin epäilys myös siitä, haluavatko karkkulaiset tai kiikoislaiset kouluun Tiisalaan. Aiempien vuosikymmenten kokemusten perusteella lasten koulunkäyntisuunnan määrittäminen hallintopäätöksin ei ole helppoa.
Tärkeänä pidettiin sitäkin, että nyt terveyskeskus hammaslääkäreineen ja koulu sijaitsevat Uotsolassa rinnakkain. Tämä yhteys katkeaa, mikäli oppilaat siirretään Tiisalaan.
Tässä yhteydessä tuotiin tosin esille sellainenkin ajatus, että Tiisalan koulun yhteyteen sijoittuisi kyläkirjaston lisäksi myös Sote-piste. Tätä häijääläisen luottamushenkilön väitettä ei tilaisuudessa kumottu, vaikka Uotsolassa on uusi ja kiitetty kirjastotalo ja toimiva, uudehko terveyskeskus.
Tiisalan uuden koulun katsottiin tuovan myös nuorisotilan Häijään nuorten ulottuville. Nykyisin nuorisotila on Uotsolassa.
Tilaisuuden jälkeen koululta poistuttaessa uotsolalaisten saattoikin kuulla kyselevän toisiltaan, onko todella käynyt niin, että enemmistö Mouhijärven kahden taajaman asukkaista ei asukaan Uotsolassa. Keskustelijoiden mukaan tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.
