lauantai 4. lokakuu 2025
Puheenaiheet.fi
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Kolumnit
  • Videot
  • Yhdistykset
  • Viikkovisa
  • Periaatteemme
  • Yhteystiedot
Puheenaiheet.fi
Etusivu Uutiset

51 hyväksikäytetystä vain yksi kertoi aikuiselle – taas laaja hyväksikäyttö

Juha-Tapani Kusnetsoff
elokuu 14, 2019
Aihealueet: Lapset, Nuoret, Rikos, Uutiset
Jaa FacebookissaJaa Twitterissä

Helsingin taannoinen laaja hyväksikäyttörikos ei jäänyt tämän vuoden ainoaksi. Espoossa asuva noin 30-vuotias mies on poliisin tutkinnan mukaan syyllistynyt 51 hyväksikäyttöön, joista 12 on törkeitä.

Poliisi on kauhuissaan siitä, että vain yksi tytöistä kertoi tapahtuneesta aikuiselle. Kaikkiaan miehen rikoksissa on 52 uhria, joista nuorimmat ovat yhdeksänvuotiaita ja vanhimmat 15-vuotiaita.

Mies lähestyi uhreja Instagramissa ja Snapchatissä. Mies aloitti keskustelut jutusteluna mutta käänsi jutustelun nopeasti seksiin. Mies pyysi uhreilta video- ja kuvamateriaalia ja lähetti heille sellaista myös itse. Uhrit ja epäilty eivät poliisin tietojen mukaan tavanneet.

Mies käytti lapsia hyväkseen tänä vuonna ja viime vuonna. Tutkinta sai alkunsa siitä, että yksi uhreista otti yhteyttä poliisiin alkuvuodesta. Muut tapaukset tulivat esiin poliisin tekemän tutkinnan ansiosta. Epäilty on ollut vangittuna maaliskuun alusta alkaen.

Edellinen uutinen

Täydellinen välinpitämättömyys vammautti nuoren naisen Kempeleessä

Seuraava uutinen

Tarkkuusalkometri pelasti kuljettajan yhdeltä syytteeltä Sastamalassa

Seuraava uutinen
Aihekuva.

Tarkkuusalkometri pelasti kuljettajan yhdeltä syytteeltä Sastamalassa

HAASTATTELU

Oma, riittävän iso aggregaatti on varmin tapa turvata jatkuva sähkön saanti.
Uutiset

Sähköpula saattaa johtaa kahden tunnin katkoksiin 20 tunnin välein

syyskuu 16, 2022

UUTISET AIHEALUEITTAIN

No Result
View All Result

SUOSITUT UUTISET

  • Kotiloita, joita etsiässään kuvaaja löysi myös kaksi liian nopeajalkaista sammakkoa.

    Pihan ja puutarhan lehtokotiloita kannattaa torjua läpi kesän

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
  • Lietelannan levittämisen haitoista päätetään hallinto-oikeudessa – Sastamalassa vastuuseen kärsijä

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
  • Nokialle suunnitellaan kaksia kuntoportaita

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
  • Perheyritys tuplasi toimintansa

    34 jakoa
    Jaa 34 Tweet 0
  • Polttoaineen hinta tapissaan joka keskiviikko, mutta miksi

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
Puheenaiheet.fi

Puheenaiheet on lukijalle ja katsojalle maksuton paikallinen laatumedia, joka noudattaa hyvää journalistista tapaa. Toiminta rahoitetaan ilmoitustuotoin. Puheenaiheet tarjoaa puhuttavia uutisia ja mielenkiintoista ajanvietettä erilaisille ihmisille elämän eri aloilta. Puheenaiheet löydät osoitteesta puheenaiheet.fi. Nopeimmin toimittajan tavoitat numerosta 040 960 9600. Toimituksen ja konttorin osoite on Puistokatu 19, 38200 Sastamala.

Seuraa meitä:

Aihealueet

Uusimmat uutiset

Geenitesti yllätti kuusikymppisen

maaliskuu 6, 2023

Kolumni: Turkki ja Unkari vaarantavat turvallisuutemme

syyskuu 29, 2022
  • Etusivu
  • Periaatteemme
  • Yhteystiedot
  • Tietosuojaseloste
  • Mediakortti

© 2018 Puheenaiheet.fi. Kaikki oikeudet pidätetään.

No Result
View All Result
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Kolumnit
  • Videot
  • Yhdistykset
  • Viikkovisa
  • Periaatteemme
  • Yhteystiedot

© 2018 Puheenaiheet.fi. Kaikki oikeudet pidätetään.