Karkkulaisen Martti Hämäläisen valmennustallin tammat sijoittuivat toiseksi ja viidenneksi tänään ajetussa Tammaderbyssä Jyväskylässä. Ponutellan voittosumma kasvoi 7500 eurolla ja Verna-Illuusian 1500 eurolla.
Kilpailu eteni aluksi melko lailla ennakkokaavailujen mukaan. Hannu Torvinen kiihdytti Vernalla johtoon ja Ari Moilanen taituroi Ponutellan ravilla matkaan ja johtavan rinnalle. Ponutella jatkoi saman tien johtopaikalle, ja niin tallikaverit juoksivat peräkkäin Tähtiheilin noustessa Ponutellan rinnalle.
Näissä asetelmissa mentiin aina loppusuoran alkuun, jossa Moilanen lähti ajamaan alta pois. Verna-Illuusia sai kiritilaa ja pääsi toiselle radalle. Haitek ja Jani Ruotsalainen hyökkäsivät Vernan perästä sisäradan sisäpuolella olevalle open-stretchille ja ehtivät voittoon ennen Ponutellaa.
Vernan ohi tulivat Risto Tupamäen ajama Satinkuti ja ulkoa lujaa kirinyt Iikka Nurmosen Tvitteri.
Torvinen kommentoi valmentajalle, että hän oli loppusuoran alussa varma voitosta, mutta Verna ei sitten halunnutkaan ohittaa tallikaveriaan vaan jäi seurustelemaan muiden kanssa.
Ponutella ei taas Hämäläisen mukaan juossut tosissaan. Se olisi pystynyt parempaan. Ponutella on lahjakas mutta omapäinen, joten sen jullittelu ei valmentajaa yllättänyt.
– Parempaa odotettiin, kommentoi valmentaja tulosta. Hänen mukaansa molempien tammojen olisi aikojen perusteella pitänyt pystyä monta sekuntia parempaan suoritukseen.