lauantai 4. lokakuu 2025
Puheenaiheet.fi
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Kolumnit
  • Videot
  • Yhdistykset
  • Viikkovisa
  • Periaatteemme
  • Yhteystiedot
Puheenaiheet.fi
Etusivu Uutiset

Koronaepidemia pahenee mutta viime viikkoja hitaammin

Juha-Tapani Kusnetsoff
maaliskuu 18, 2021
Aihealueet: Korona, Uutiset
Jaa FacebookissaJaa Twitterissä

Koronaepidemia pahenee valtakunnallisesti. Tartuntojen lisääntyminen ei kuitenkaan ole yhtä nopeata kuin viime viikkoina. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan tartuntaluku on nyt enimmillään 1,2 ja vähimmillään yksi.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) myöntää maan hallituksen olevan huolissaan, koska epidemia kiihtyy yhä, vaikka sulkutoimenpiteet ovat olleet voimassa puolitoista viikkoa.

Ministerin mukaan ihmisten välisten kontaktien määrää on kyettävä edelleen vähentämään, jotta tilanne ei pahenisi pahenemistaan. Johtaja Mika Salminen THL:stä muistutti, että kesäkään ei vaikuta kovin myönteisesti tautitilanteeseen, mikäli tartuntoja on liiaksi vielä kesän kynnyksellä.

Tehohoidossa on 56 ihmistä. Se on 13 ihmistä enemmän kuin viikko sitten.

Tehohoidettavista 40 on Helsingin ja Uudenmaan yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueelta. Tilanne on viime päivinä pahentunut nopeasti Uudellamaalla.

Ylilääkäri Asko Järvinen Husista toteaa, että aiempaa nuoremmat täyttävät erikoissairaanhoidon sairaansijat. Sen sijaan perusterveydenhoidon sairaansijojen tarve on vähentynyt, kun iäkkäitä sairastuu vähemmän kuin vuosi sitten.

Hiihtolomamatkailu levitti tautia tehokkaasti. Lapissa asuvat selvisivät säikähdyksellä. Lomalaiset tartuttivat toisiaan.

Edellinen uutinen

Pirkanmaalla koronatartuntoja enemmän kuin riittämiin

Seuraava uutinen

Vieraskieliset matkustavat koronarajoituksista huolimatta

Seuraava uutinen

Vieraskieliset matkustavat koronarajoituksista huolimatta

HAASTATTELU

Oma, riittävän iso aggregaatti on varmin tapa turvata jatkuva sähkön saanti.
Uutiset

Sähköpula saattaa johtaa kahden tunnin katkoksiin 20 tunnin välein

syyskuu 16, 2022

UUTISET AIHEALUEITTAIN

No Result
View All Result

SUOSITUT UUTISET

  • Emmanmäen kuntoportaat Vammalan keskustassa.

    Nokialle suunnitellaan kaksia kuntoportaita

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
  • Pihan ja puutarhan lehtokotiloita kannattaa torjua läpi kesän

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
  • Lietelannan levittämisen haitoista päätetään hallinto-oikeudessa – Sastamalassa vastuuseen kärsijä

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
  • Perheyritys tuplasi toimintansa

    34 jakoa
    Jaa 34 Tweet 0
  • Polttoaineen hinta tapissaan joka keskiviikko, mutta miksi

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
Puheenaiheet.fi

Puheenaiheet on lukijalle ja katsojalle maksuton paikallinen laatumedia, joka noudattaa hyvää journalistista tapaa. Toiminta rahoitetaan ilmoitustuotoin. Puheenaiheet tarjoaa puhuttavia uutisia ja mielenkiintoista ajanvietettä erilaisille ihmisille elämän eri aloilta. Puheenaiheet löydät osoitteesta puheenaiheet.fi. Nopeimmin toimittajan tavoitat numerosta 040 960 9600. Toimituksen ja konttorin osoite on Puistokatu 19, 38200 Sastamala.

Seuraa meitä:

Aihealueet

Uusimmat uutiset

Geenitesti yllätti kuusikymppisen

maaliskuu 6, 2023

Kolumni: Turkki ja Unkari vaarantavat turvallisuutemme

syyskuu 29, 2022
  • Etusivu
  • Periaatteemme
  • Yhteystiedot
  • Tietosuojaseloste
  • Mediakortti

© 2018 Puheenaiheet.fi. Kaikki oikeudet pidätetään.

No Result
View All Result
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Kolumnit
  • Videot
  • Yhdistykset
  • Viikkovisa
  • Periaatteemme
  • Yhteystiedot

© 2018 Puheenaiheet.fi. Kaikki oikeudet pidätetään.