lauantai 4. lokakuu 2025
Puheenaiheet.fi
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Kolumnit
  • Videot
  • Yhdistykset
  • Viikkovisa
  • Periaatteemme
  • Yhteystiedot
Puheenaiheet.fi
Etusivu Uutiset

Hurja kilpa-ajo Kehä kolmosella vei tuoreen kortin 18-vuotiaalta Vantaalla

Juha-Tapani Kusnetsoff
elokuu 12, 2019
Aihealueet: Liikenne, Nuoret, Rikos, Uutiset
Jaa FacebookissaJaa Twitterissä

18-vuotias nuorukainen menetti tuoreen ajokorttinsa ajettuaan 171 kilometriä tunnissa 80 kilometrin rajoitusalueella Kehä kolmosella Vantaalla myöhään lauantai-iltana. Nuorukainen ajoi kilpaa kahden muun kuljettajan kanssa, kun moottoripyöräpoliisi tutkasi hänen autonsa nopeuden Pakkalassa.

Nuorukaisen harkinnan puutteesta kertonee myös se, että hän yritti paeta autollaan poliisimoottoripyörää. Hurja vauhti ja punaisia päin ajaminen eivät kuitenkaan auttaneet mitään, vaan poliisi tavoitti pakenijan Tikkurilantien ja Caravellentien liikenneympyrässä.

Edellinen uutinen

Ruorijuoppo ei päässyt pois avoveneestä

Seuraava uutinen

Poliisi joutunut puolustamaan kunniaansa Virroilla

Seuraava uutinen
Käräjäoikeus on pidentänyt jo kahdesti seksuaalirikoksista epäillyn tutkintavankeutta.

Poliisi joutunut puolustamaan kunniaansa Virroilla

HAASTATTELU

Oma, riittävän iso aggregaatti on varmin tapa turvata jatkuva sähkön saanti.
Uutiset

Sähköpula saattaa johtaa kahden tunnin katkoksiin 20 tunnin välein

syyskuu 16, 2022

UUTISET AIHEALUEITTAIN

No Result
View All Result

SUOSITUT UUTISET

  • Emmanmäen kuntoportaat Vammalan keskustassa.

    Nokialle suunnitellaan kaksia kuntoportaita

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
  • Pihan ja puutarhan lehtokotiloita kannattaa torjua läpi kesän

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
  • Perheyritys tuplasi toimintansa

    34 jakoa
    Jaa 34 Tweet 0
  • Lietelannan levittämisen haitoista päätetään hallinto-oikeudessa – Sastamalassa vastuuseen kärsijä

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
  • Polttoaineen hinta tapissaan joka keskiviikko, mutta miksi

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
Puheenaiheet.fi

Puheenaiheet on lukijalle ja katsojalle maksuton paikallinen laatumedia, joka noudattaa hyvää journalistista tapaa. Toiminta rahoitetaan ilmoitustuotoin. Puheenaiheet tarjoaa puhuttavia uutisia ja mielenkiintoista ajanvietettä erilaisille ihmisille elämän eri aloilta. Puheenaiheet löydät osoitteesta puheenaiheet.fi. Nopeimmin toimittajan tavoitat numerosta 040 960 9600. Toimituksen ja konttorin osoite on Puistokatu 19, 38200 Sastamala.

Seuraa meitä:

Aihealueet

Uusimmat uutiset

Geenitesti yllätti kuusikymppisen

maaliskuu 6, 2023

Kolumni: Turkki ja Unkari vaarantavat turvallisuutemme

syyskuu 29, 2022
  • Etusivu
  • Periaatteemme
  • Yhteystiedot
  • Tietosuojaseloste
  • Mediakortti

© 2018 Puheenaiheet.fi. Kaikki oikeudet pidätetään.

No Result
View All Result
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Kolumnit
  • Videot
  • Yhdistykset
  • Viikkovisa
  • Periaatteemme
  • Yhteystiedot

© 2018 Puheenaiheet.fi. Kaikki oikeudet pidätetään.