Nokian Kyynijärven teollisuusalueella jätteitä käsittelevien Karpin Käsittelyn ja Karpin Kaivimen ympäristöluvat ollaan yhdistämässä ja samalla ollaan nostamassa jätemääriä.
Vastaan otettavan jätteen määrä on nousemassa 49900 tonniin vuodessa ja kerralla varastoitavan jätteen määrä 20000 tonniin. Yhtiö haki lupaa peräti 38000 tonnin varastoimiseen kerralla.
Kerralla varastoivan jätteen määrä nousee viranhaltijan esityksen mukaan 2000 tonnia. Mikäli yhtiön hakemus hyväksyttäisiiin sellaisenaan, nykyinen määrä yli kaksinkertaistuisi eli nousisi noin 20000 tonnia.
Vastaan otettavan jätteen vuotuinen määrää lisääntyy 10000 tonnia eli kymmenen miljoonaa kiloa. Jätteitä saa varastoida alueella enintään kolme vuotta, ennen niiden toimittamista eteenpäin.
Ympäristösuojeluasetuksen mukaan lupahakemuksen kasittelee kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, kun pysyvän jätteen käsittelyssä on kyse muusta kuin sijoittamisesta kaatopaikalle ja kun jätemäärä on kaikkiaan alle 50000 tonnia vuodessa.
Nokian rakennus- ja ympäristölautakunta käsittelee lupaa keskiviikkona. Ympäristösuojelulain mukaan ympäristölupa on myönnettävä, mikäli toiminta täyttää ympäristönsuojelulaina ja jätelain sekä niiden perusteella annetun säännöstön vaatimukset sekä ne vaatimukset, luonnonsuojelulaissa tai sen nojalla on säädetty.