lauantai 4. lokakuu 2025
Puheenaiheet.fi
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Kolumnit
  • Videot
  • Yhdistykset
  • Viikkovisa
  • Periaatteemme
  • Yhteystiedot
Puheenaiheet.fi
Etusivu Uutiset

Perinteiset yleisurheilukilpailut innostivat satoja lapsia liikkumaan

Jari Heinonen
elokuu 13, 2019
Aihealueet: Lapset, Urheilu, Uutiset, Vapaa-aika
Jaa FacebookissaJaa Twitterissä

Perinteiset lasten yleisurheilukilpailut on Vammalassa saatu päätökseen tältä kesältä. 1950-luvulta asti Vammalan seudun Voiman kilpailukalenterissa säännönmukaisesti olleet nuorten kilpailut ovat vahvasti voimissaan.

Nimi kisoilla on vaihtunut muutamia kertoja matkan varrella. 1970-luvun lapset tunsivat nämä kisat pinnakisoina.

Keskuskentällä järjestetyt mittelöt keräsivät tänä kesänä parhaimmillaan lähes 300 lasta ja nuorta liikkumaan. Pitkän linjan talkoolaiset tekevätkin viikko viikon jälkeen työtä lasten liikuntaharrastuksen edistämiseksi. Ilman talkoolaisten panosta ei tämäkään tapahtuma toteutuisi.

Jokainen kilpailija saa kisoista muistoksi palkinnon. Niitä lahjoittavat paikalliset yritykset. Järjestäjät ovat saaneet ensimmäisiä varauksia nimikkokilpailujen järjestäjiksi jo ensi kesääkin varten.

Tänä vuonna nimikkokilpailu oli Säästöpankilla, Vammalan Osuuspankilla, Suomen Terveysravinnolla, Kiviniityllä, Levorannan autoliikkeellä, Lounealla, Neon Sportilla ja Silja Linella.

Minttu Heinosen pituushypyssä näkyy harjoittelu.
Leila Salmi ja Pauli Pitkäkoski käyvät läpi päivän ohjelmaa juuri ennen mittelöiden alkua.
Aikuiset antavat viime hetken vinkkejä ja kannustavat suojateitaan.
Minttu ja Nuppu harjoittelevat kaksi kertaa viikossa. Lisäksi kesä on täyttynyt lukuisista kilpailuista.
Edellinen uutinen

Kortiton nainen ratissa kolmen promillen humalassa Kokemäellä

Seuraava uutinen

Poikkeusluvalla ajanut poika kaahasi heti 115 kilometriä yli rajoituksen

Seuraava uutinen

Poikkeusluvalla ajanut poika kaahasi heti 115 kilometriä yli rajoituksen

HAASTATTELU

Oma, riittävän iso aggregaatti on varmin tapa turvata jatkuva sähkön saanti.
Uutiset

Sähköpula saattaa johtaa kahden tunnin katkoksiin 20 tunnin välein

syyskuu 16, 2022

UUTISET AIHEALUEITTAIN

No Result
View All Result

SUOSITUT UUTISET

  • Kotiloita, joita etsiässään kuvaaja löysi myös kaksi liian nopeajalkaista sammakkoa.

    Pihan ja puutarhan lehtokotiloita kannattaa torjua läpi kesän

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
  • Nokialle suunnitellaan kaksia kuntoportaita

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
  • Perheyritys tuplasi toimintansa

    34 jakoa
    Jaa 34 Tweet 0
  • Lietelannan levittämisen haitoista päätetään hallinto-oikeudessa – Sastamalassa vastuuseen kärsijä

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
  • Polttoaineen hinta tapissaan joka keskiviikko, mutta miksi

    0 jakoa
    Jaa 0 Tweet 0
Puheenaiheet.fi

Puheenaiheet on lukijalle ja katsojalle maksuton paikallinen laatumedia, joka noudattaa hyvää journalistista tapaa. Toiminta rahoitetaan ilmoitustuotoin. Puheenaiheet tarjoaa puhuttavia uutisia ja mielenkiintoista ajanvietettä erilaisille ihmisille elämän eri aloilta. Puheenaiheet löydät osoitteesta puheenaiheet.fi. Nopeimmin toimittajan tavoitat numerosta 040 960 9600. Toimituksen ja konttorin osoite on Puistokatu 19, 38200 Sastamala.

Seuraa meitä:

Aihealueet

Uusimmat uutiset

Geenitesti yllätti kuusikymppisen

maaliskuu 6, 2023

Kolumni: Turkki ja Unkari vaarantavat turvallisuutemme

syyskuu 29, 2022
  • Etusivu
  • Periaatteemme
  • Yhteystiedot
  • Tietosuojaseloste
  • Mediakortti

© 2018 Puheenaiheet.fi. Kaikki oikeudet pidätetään.

No Result
View All Result
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Kolumnit
  • Videot
  • Yhdistykset
  • Viikkovisa
  • Periaatteemme
  • Yhteystiedot

© 2018 Puheenaiheet.fi. Kaikki oikeudet pidätetään.