Tartuntoja edelleen ulkomailta ja nyt myös lapsien harrastuksista

Peräti 82 prosenttia viime viikon tartunnoista kyettiin jäljittämään Pirkanmaalla, vaikka tartuntoja todennettiin ennätykselliset 287. Jäljitysprosentin nosti ylös ennen muuta jatkotartuntojen suuri osuus. Puolet sairastuneista oli jo karanteenissa.

Lisäksi noin joka viides koronan todennetusti saanut oli testattaessa vielä oireeton, joten osa tartunnoista onnistuttiin todentamaan varsin varhain.

234 jäljitetystä tartunnasta puolet eli noin 117 saatiinkin perhepiiristä sekä 35 tartuntaa sukulaisia tai tuttavia tavattaessa. Sukulaisten ja tuttavien tapaaminen toi siis 30 prosenttia kodin ulkopuolelta saaduista tartunnoista.

Vapaa-ajan sisäharrastuksissa todettiin 25 tartuntaa. Se on runsas viidesosa niistä tartunnoista, jotka saatiin kodin ulkopuolelta. Tartuntoja saatiin myös lasten ja nuorten harrastuksista.

Lisäksi kurssitoiminnassa, koulussa ja päiväkodissa saatiin kahdeksan tartuntaa. Lasten ja nuorten osuus tartunnoista on sairaanhoitopiirin mukaan kasvanut Pirkanmaalla viime viikkojen aikana. Syyksi arvellaan muuntoviruksen lisääntymistä.

Työpaikalla saaduksi jäljitettiin 18 tartuntaa eli melkein joka kuudes kodin ulkopuolelta saatu tartunta.

Kotimaanmatkailusta tuli kahdeksan tartuntaa ja kahdesta eri asuntolasta yhteensä neljä, joten kodin ulkopuolella saaduista tartunnoista kotimaanmatkailu aiheutti noin seitsemän prosenttia ja asuntola-asuminen kolmisen prosenttia.

Ulkomailta tautia tulee Pirkanmaalle edelleenkin. Ulkomailta tuotiin maakuntaan lähes kahdeksan prosenttia niistä kodin ulkopuolelta saaduista tartunnoista, jotka kyettiin jäljittämään. Yksittäisiä tartuntoja saatiin myös juhlista, baareista ja liikennevälineistä.

Seuraava uutinen

HAASTATTELU

UUTISET AIHEALUEITTAIN