Poliisin mukaan valepoliisirikollisuus on jo täysin organisoitunutta rikollisuutta. Huijarit soittelevat ikäihmisille ympäri Suomea kymmeniä tai jopa satoja puheluita päivässä ja esiintyvät poliisina.
Rikolliset väittävät, että ikäihmisten pankkitunnukset tai pankkikortin tiedot olisivat päätyneet vääriin käsiin ja yrittävät näin huijata itselleen esimerkiksi vanhuksen verkkopankkitunnukset
Jos huijari ei saa urkittua verkkopankin tunnuslukuja tai luottokortin tietoja, saatetaan uhria painostaa nostamaan rahaa tililtä ja toimittamaan käteinen raha sovittuun paikkaan. Uhreja on esimerkiksi pyydetty jättämään pankkikorttinsa tietyn kiven taakse tai heittämään pankkikortti ja pankkitunnukset alas parvekkeelta.
Huijareiden tarinat ovat poliisin mukaan olleet mitä mielikuvituksellisimpia. Huijarit ovat varsin taitavia, sillä he ovat onnistuneet puhumaan vanhuksia ympäri siitä huolimatta, että vanhukset ovat epäilleet tulevansa petetyiksi.
Valepoliisihuijausten määrä on lähtenyt jälleen syksyn tullen kasvuun. Uhrit ovat menettäneet valepoliiseille jopa kymmeniä tuhansia euroja. Joidenkin tili on onnistuttu tyhjentämään kokonaan.
Poliisin näkökulmasta iäkkäimpien ihmisten varoittaminen on haasteellista, koska heitä on joskus vaikea tavoittaa minkään median tai sosiaalisen median kautta. Viestin perille saaminenkaan ei aina auta, koska monet sairastavat muistisairautta. Siksi asiasta olisi puhuttava alinomaa.
Poliisina esiintyvän huijarin soitosta on aina syytä ilmoittaa heti hätäkeskukseen soittamalla numeroon 112. Lisäksi petosyrityksestä on syytä ilmoittaa nuoremmille sukulaisille.
Juttu pohjautuu poliisin tiedotteeseen.