Viljakkalan kirkonkylän päiväkodin lopettamista valmistellaan. Asukkaiden kuulemistilaisuudessa Viljakkalan koulussa kysyttiin, mikä on kirkonkylän kohtalo ilman päiväkotia? Vaikka lasten on määrä siirtyä vain kuuden kilometrin päähän Mannin pientaloalueelle Kyröskosken rajalle, nähdään kirkonkylän tulevaisuus ilman päiväkotia perin ongelmallisena.
Asukkailta veroina kerätyt rahat ovat jo kiinni Särkän omakotitaloalueen kunnallistekniikassa kirkonkylässä, mutta ilman päiväkotia runsaan 20 tontin alue saattaa jäädä rakentumatta järvinäkymästä huolimatta. Moniko haluaa muuttaa kirkonkylään, jossa ei toimi päiväkotia?
Mikäli Särkän alue täyttyisi asukkaista, olisi kirkolla vielä tarjolla kuuden hehtaarin alue Kuivaniemessä. Sielläkin olisi tonttien kauppaa vauhdittamassa näkymä Kyrösjärvelle.
Useaan kertaan esille nostettiin myös se, että Viljakkalan kirkonkylässä ei ole julkista liikennettä. Monelle kuuden kilometrin tai kauempaa kirkolta lähdettäessä esimerkiksi yhdeksän kilometrin yhdensuuntainen matka Onnimannin päiväkotiin on liian pitkä. Matka on pitkä kävellen ja pyörälläkin – erityisesti talvikeleillä.
Kirkonkylässä ainakin ensi kesään asti toimiva Kultakylän päiväkoti on sijoitettu rivitalon päätyyn. Kuulemistilaisuudessa kyseenalaistettiin odotukset sen tilojen myymisestä saatavista merkittävistä tuloista ja hämmästeltiin epäsuhtaa päiväkodin lopettamisesta kertyvien säästöjen ja niiden seurausten aiheuttamien palvelujen heikkenemisen ja kirkonkylän tarkoituksellisen alasajon välillä.
Onnimannissa Mannin alueella on nyt runsaat 50 lasta ja Kultakylän päiväkodissa kirkolla runsaat 20 eli yksi ryhmä. Onnimanni on rakennettu noin 70 lapselle. Ensi elokuussa lapsia olisi Onnimannissa 66, mikäli kirkonkylän päiväkoti päätettäisiin sulkea.
Jatkossa lapsia olisi päiväkodiksi rakennetussa Onnimannin päiväkodissa neljän ryhmän verran. Enintään runsaan 80 lapsen määrä kertoisi siis jopa varautumisesta syystä tai toisesta toteutuvaan lapsimäärän tuntuvaan kasvuun.
Vuotuiseksi säästöksi päiväkotien yhdistämisestä kaupunki laskee noin 50000 euroa. Säästöjä kertyy muun muassa työntekijöiden tehokkaammasta työajan käytöstä sekä siivouskulujen ja elintarvikkeiden kuljettamisen vähenemisestä.
Kirkonkylässä asuvat kysyvät kuitenkin, mitä säästöä olisi se, että muutama kaupungin työntekijä tai jakeluauto ei liikkuisi päiväkotien välillä kerran päivässä, mutta sen sijaan samaa väliä liikkuisi alati noin 20 lasta vanhempineen.
Varhaiskasvatuksen johtaja Marjo Vesa kertoi perussyyn kirkonkylän päiväkodin lopettamissuunnitelmille löytyvän yhtäältä kaupungin taloudesta ja toisaalta lasten määrän vähenemisestä.
Viisi vuotta sitten Viljakkalassa syntyi 24 lasta. Viime vuonna vauvoja saatiin enää 17. Tänä vuonna määrä on jäämässä tuntuvasti siitäkin. Kahden vuosikolmanneksen aikana lapsia syntyi seitsemän.
Ensi vuoden elokuussa varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen osallistunee Viljakkalassa enintään sata lasta. Lasten määrän väheneminen tuonee koulullekin lisää tilaa lähivuosina. Se antanee niin haluttaessa mahdollisuuksia esimerkiksi kaksivuotisen esikoulun toteuttamiselle koulun tiloissa.
Marjo Vesa luki myös varhaiskasvatusta säätelevää lakia ja totesi varhaiskasvatusta edellytetään tarjottavan lähellä palvelun käyttäjiä. Toisaalta lainkin mukaan varhaiskasvatusta tarjotaan ennen muuta tarpeen mukaan.
Samalla hän toi esiin erot päiväkotien aukioloajoissa. Kultakylän päiväkoti on avoinna aamukuudesta iltapäivällä viiteen ja Onnimanni aamuviidestä illalla puoli kymmeneen.