Tartuntatautirekisteriin kirjattiin tiistaina kymmenen tartuntaa Tampereelle. Määrä on jälleen nousussa siitä viiden tartunnan päivittäisesta keskiarvosta, josta ehdittiin jo pari viikkoa iloita. Pelkästään hyvästä ei kerro sekään, että Pirkanmaalla tartuntoja on jatkuvasti puolessa tusinassa kunnassa: tautia ei ole nujerrettu. Tiistaina kaksi tartuntaa kirjattiin Kangasalle ja yksi Sastamalaan, Ylöjärvelle, Lempäälään, Akaaseen ja pitkästä aikaa Parkanoon.
Tampereella ylittyy keskiviikkona 1600 tartunnan raja. Lempäälään tartuntoja on nyt kirjattu 140, Ylöjärvelle 113, Kangasalle 105, Sastamalaan 68, Parkanoon 51 ja Akaaseen 31.
Aivan odotetusti Satakunnan epidemia näyttää laantuvan, kun kaikki Rauman telakan työntekijät saatiin testattua ja sairastuneet asetettua karanteeniin. Tiistaina Satakuntaan kirjattiin enää viisi tartuntaa. Telakan testatuista tuhannesta työntekijästä taudin on saanut vajaat 240.
Samaan aikaan koko maassa analysoiduista 400 tartunnasta 219 kirjattiin Uudellemaalle. Luku ei toki ole Uudellemaalle kovin kummoinen, mutta silti se on yli puolet Suomen tartunnoista.
Uudenmaan ohella tauti leviää tehokkaasti Vaasan rannikkoseudulla ja Varsinais-Suomessa. Pohjanmaan ilmaantuvuusluku on tiistaina 140 ja Varsinais-Suomen 117. Varsinais-Suomessa tartuntoja on ollut muun muassa Turun telakalla, jossa on työskennellyt samaa väkeä kuin Rauman telakalla.
Taudin leviäminen koko yhteiskuntaan näkyy kuitenkin varmimmin pienten paikkakuntien tartuntaluvuissa. Esimerkiksi alle 10000 asukkaan Maskussa Varsinais-Suomessa ja Närpiössä Pohjanmaalla taudin on jo saanut enemmän kuin prosentti asukkaista. Pirkanmaalla likimain saman kokoisilla paikkakunnilla tautia on vain murto-osa prosentista. Mänttä-Vilppulassa on vanhusten hoivayksikön taannoisesta epidemiasta huolimatta tautiin sairastunut kaikkiaan puoli prosenttia asukkaista sekä Orivedellä ja Hämeenkyrössä alle 0,3 prosenttia.