Ilmeisesti heikohkosti perustettu kookas polttopuupino kaatui kahden ihmisen päälle Toijalassa maanantaina iltapäivällä ennen kolmea. Toinen ihmisistä jäi kiinni kaatuneen pinon alle Kurisjärventien varrella mutta toinen pääsi kaivautumaan puiden alta ja soittamaan apua.
Palokunta kävi heittelemässä puolen kuutiota klapeja pois pinon alle jääneen päältä. Suurta hätää ei sinänsä ollut, koska ylävartalo ei jäänyt puiden alle.
Kurisjärventie on Akaan keskustan lounaispuolella kohti Urjalaa vievän maantien 2847 Toijalan puoleinen pää.